Onko VAU:lle enää tarvetta 2021 jälkeen? – Liittovaltuusto linjasi visiotyötä

VAU:n valtuusto kokoontui Kisakallion urheiluopistolla

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU on asettanut tavoitteekseen, että vammaisurheilulajit pyritään saamaan yleisiin lajiliittoihin, siis sinne missä lajien asiantuntemus on. Samalla VAU:n tehtävä ja paikka joudutaan miettimään uudelleen. Tarvitaanko VAU:ta enää, kun inkluusio etenee? Miltä VAU näyttää ja haluaa olla esimerkiksi 5–7 vuoden päästä?

Nykyisen Visio 2021:n tarkistus käynnistyi huhtikuussa sähköisellä kyselyllä, johon osallistui 128 henkilöä.

Suurin osa vastaajista edustaa VAU:n jäsenyhdistyksiä ja seuroja. VAU:n arvioitiin onnistuneen parhaiten vammaisten kilpaurheilussa ja olosuhdetyössä, ja heikoiten seurojen ja yhdistysten tukemisessa. Erot osa-alueiden olivat kuitenkin hyvin pieniä.

– Vastaukset olivat yllättävänkin positiivisia, arvioi VAU:n tutkimuspäällikkö Aija Saari.

VAU:n olosuhdetyötä arvioitiin onnistuneeksi, mutta erot paikkakuntien liikuntapalveluiden saavutettavuudessa ovat suuret. Paikallistasolla on myös havaittavissa inkluusioon viittaavaa toimintaa.

– Paikalliset urheiluseurat ovat havahtuneet vammaisten liikkujien mukaan tuloon. Yhteistyö perinteisten jäsenyhdistysten ja urheiluseurojen välillä on lisääntymässä, Saari sanoo.

Kansainväliseen kilpaurheilumenestykseen ollaan tyytyväisiä ja vammaisurheilijoiden harjoitteluolosuhteiden nähtiin parantuneen. Vastaajat arvioivat, että kilpailumahdollisuuksia on Suomessa liian vähän. Lisäksi luokittelutiedon puute voi estää lajin kilpailutoimintaan pääsyn. Lasten ja nuorten vähenevä liikkuminen ja alueellinen eriarvoisuus palveluiden saatavuudessa huolestuttavat monia.

Inkluusion tavoite nähdään edelleen oikeansuuntaisena, pienin varauksin. VAU tarvitaan integraatioprosessien aikana asiantuntijana, lajiliittojen kumppanina, tietottajana ja varmistamassa, että vammaisten tarpeet eivät jää huomiotta.

Vastaajan antoivat vahvan tuen yhdessä ja erikseen -ajattelulle. Se on inkluusiotyön strategia, jossa rinnakkaiset vaihtoehdot lisäävät vammaisten mahdollisuuksia yhdenvertaisuuteen. Se on myös käytännöllinen toteuttamismalli, kuten ”istumalentopallo, jossa toimimme lajin erikoisseurana vammaiset ja terveet yhdessä.”

Asiantuntijaroolin lisäksi VAU voisi toimia niiden lajien monilajiliittona, joilla ei ole mahdollisuutta integroitua yleiseen lajiliittoon.

Liittovaltuusto linjasi seminaarissaan Kisakalliossa 13. toukokuuta, että vision rakenne säilyy samankaltaisena, mutta aikajännettä pidennetään vuoteen 2024 saakka. Vision painopisteistä ja valinnoista järjestetään alueellisia keskustelutilaisuuksia jäsenseurojen ja -yhdistysten kanssa eri puolilla maata. Lopputulos esitellään kevään 2018 liittokokouksessa.