Kolmen mitalin lauantai sovelletun judon MM-kisoissa: "Rankka päivä, mutta paras päivä"

Matti Heino, Joona Kaukonen, Henri Kajan (kuva: Kimmo Töttölä)

Saksan Kölnissä järjestetään viikonloppuna 21.–22.10. ensimmäistä kertaa kehitysvammaisille urheilijoille suunnatut sovelletun judon maailmanmestaruuskilpailut. Lauantaina mukaan tarttui kaksi kultaista ja yksi hopeinen mitali.

Henri Kajan (M-100kg) voitti kolme neljästä ottelustaan: Ensimmäinen ottelu ratkesi osotogarilla. Toisen ottelun Henkka hävisi tuomariäänin, koska vastustaja oli niin paljon aktiivisempi. Kolmannessa ottelussa nähtiin mainio hidari taiotoshi migi-otteesta. Yleisö oli haltioissaan ja valmentajat yllättyneitä. Viimeinen ottelu voitettiin sidonnalla. Palkintopallilla kaulaan pujotettiin hopeinen MM-mitali. 

Joona Kaukonen (M-66kg) voitti kaikki viisi otteluaan: Ensimmäinen kamppailu päättyi osotogariin. Toisessa ottelussa voitto viimeisteltiin sidonnalla, joka piti vastustajan kuin liimattuina tatamiin. Kolmas ottelu ratkesi taniotoshimaisella kaadolla. Semifinaalissa Joona voitti ruotsalaisen Thomas Hamletin (1. dan) näyttävällä haraigoshilla. Finaali oli vastustajaa myöten kopio toisesta ottelusta. Palkintojenjaossa soi ansaitusti Maamme-laulu.

Jani Kokkonen ja Matti Heino ottelivat samassa sarjassa M-73kg. Jani voitti yhden kolmesta ottelustaan todennäköisesti päivän nopeimmalla ipponilla. Kokemattomuus ja jännitys kostautuivat. Matti sen sijaan voitti kaikki neljä otteluaan: Ensimmäinen voitto tuli kuin vahingossa. Ensin haettiin otetta ja sitten vastustaja olikin jo maassa. Toinen ottelu voitettiin ansaitusti tuomariäänin. Sekä semifinaali että finaali ratkesivat haraigoshimaisella lonkalla. Kaulaan ripustettiin kultainen MM-mitali.

– Oli rankka päivä, mutta paras päivä, kommentoi tuore maailmanmestari Joona Kaukonen matkalla päivälliselle.

Sunnuntaina tulikokeeseen laitetaan vielä kaksi Suomen joukkueen edustajaa, Joona Näkki ja Piia Komppa.

Teksti: Vilma Saarinen & Kimmo Töttölä

Kuva: Kimmo Töttölä