Suur-Hamarista IPC:n kuukauden urheilija ensimmäisenä suomalaisena

Lumilautailija Matti Suur-Hamari pääsee aloittamaan Sotshin talviparalympialaiset suuren suosion saattelemana. Hänet äänestettiin Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n helmikuun urheilijaksi äänivyöryllä. 28-vuotias laskija sai 43 prosenttia annetuista äänistä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalaisurheilija voittaa IPC:n kuukauden urheilija -äänestyksen, joita on järjestetty kuukausittain vuodesta 2010 lähtien.

Suur-Hamari voitti vammaislumilautailun maailmancupin finaalitapahtuman viimeisen lumilautacrosskilpailun Espanjan La Molinassa 12. helmikuuta. Maailmancupin kokonaispisteissä hän sijoittui kolmanneksi amerikkalaisten Mike Shean ja Evan Strongin jälkeen.

– La Molinassa palaset loksahtivat kohdilleen ja sain kaksi todella hyvää laskua, Suur-Hamari kertoi Paralympic.org-sivuston haastattelussa.

– Oli hyvä voittaa juuri ennen Sotshia, sillä nyt odotan entistä enemmän innoissani mitä paralympialaisissa tulee tapahtumaan.

Suur-Hamari on harjoitellut Suomen vammattomien lumilautacrossjoukkueen kanssa tällä kaudella. Jalka-amputoitu helsinkiläistynyt imatralainen taistelee palkintopallisijoista Shean ja Strongin kanssa, kun lumilautailu tekee paralympiadebyyttinsä Sotshissa 14. maaliskuuta. Myös Yhdysvaltain Keith Gabel ja Uuden-Seelannin Carl Murphy ovat vahvoja ehdokkaita palkintosijoille.

Äänisuunnittelijana työskennellyt Suur-Hamari on herättänyt huomiota paralympiapiireissä oikeastaan vasta viimeisinä viikkoina ennen Sotshia. Hänen ensi kokemuksensa lumilautailusta ovat vuodelta 1999. Menetettyään vasemman jalkansa moottoripyöräonnettomuudessa vuonna 2009 Suur-Hamari teki päätöksen kokeilla vammaislumilautailua. Hän ihastui nopeasti lumilautacrossin vauhtiin ja hyppyihin.

Suur-Hamari voitti helmikuun urheilija -äänestyksessä ranskalaisen alppihiihtäjän Marie Bochet’n, australialisen alppihiihtäjän Toby Kanen, italialaisen alppihiihtäjän Alessandro Daldossin, brittipurjehtija Alexandra Rickhamin ja tunisialaisen pyörätuolikelaajan Walid Ktilan.

Lähde: IPC:n tiedotus

Lisätiedot: www.paralympic.org