Junior Games -kevätkisat 9.-10.4. - Neljännesvuosisata Kuortaneella

Junior Games -kevätkisat kokoavat lähes sata vammaista ja erityistä tukea tarvitsevaa lasta ja nuorta Kuortaneen Urheiluopistolle 9.–10. huhtikuuta 2014.

– Suurin osa osallistujista tulee erityiskouluista ympäri Suomea, mutta toivoisimme myös yhä useamman normaaliopetukseen integroidun lapsen pääsevän tulevaisuudessa mukaan kisoihin. Vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville lapsille ei ole tarjolla liikaa mahdollisuuksia saada tämän kaltaisia kilpailuelämyksiä, sanoo nuorisotoiminnan suunnittelija Anu Hämäläinen kisat järjestävästä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:stä.

Junior Games -kisat viettävät 25-vuotisjuhlavuottaan. Jo 80-luvulla alkaneella kisaperinteellä on ollut oma roolinsa suomalaisen vammaisurheilun ja erityisliikunnan kehityksessä. Kisat ovat yhtäältä innostaneet lapsia jopa urheilu-uralle ja toisaalta osoittaneet, että ihan kaikki lapset voivat kokea liikkumisen iloa ja kisatunnelmaa.

– Kuortaneella ohjelmassa olevista lajeista etenkin boccia, puhallustikka, keilailu ja uinti soveltuvat kaikkein vaikeavammaisimmillekin lapsille. Lisäksi salibandya voi pelata sähköpyörätuolista ja maalipallo on näkövammaisten suosituin joukkuelaji, Hämäläinen luettelee.

Vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville lapsille järjestettyjen koulujenvälisten urheilukilpailujen historia yltää 80-luvun alkuun saakka. Vammaisurheilujärjestöt ovat vastanneet kisojen järjestelyistä vuodesta 1989 asti. Junior Games -kisat järjestetään vuosittain kahdesti, keväisin Kuortaneella ja syksyisin Jyväskylässä. Kisojen 25-vuotiaan historian aikana kevätkisat on järjestetty vain kerran Kuortaneen ulkopuolella, vuonna 1990 Turussa.

Junior Games -kevätkisojen ohjelma

Ke 9.4.

  • 15.00 Avajaiset, Kuortanehalli
  • 15.30–19.30 Kilpailut alkavat
    • salibandy, puhallustikka ja boccia, Kuortanehalli
    • maalipallo, Palloiluhalli
    • keilailu, Keilahalli

To 10.4.

  • 9.00 Uintikilpailut, Uimahalli
  • 9.00–14.00 Keilailu, Keilahalli
  • 9.00–15.00 Puhallustikka, Kuortanehalli
  • 13.00 Boccia, Kuortanehalli
  • 15.30 Kilpailujen päätös ja palkintojenjakoja, Kuortanehalli

Lisätiedot