SB Vaasa jatkaa vallankahvassa sähköpyörätuolisalibandyssa

Vaasalainen sähköpyörätuolisalibandyväki on ollut kahden kauden ajan SB Vaasan siipien alla ja viikonloppuna Vantaalla joukkue saavutti toisen Suomen mestaruutensa peräkkäin. SB Vaasa oli kauden 2013–2014 aikana lähes voittamaton. Ainoan tappionsa vaasalaiset kärsivät jo avausturnauksessa marraskuussa Helsinki Outsiders Whitelle.

Vantaan päätösturnauksessa SB Vaasa oli omaa luokkaansa voitettuaan lauantaina kolme viimeistä runkosarjaotteluaan maalierolla 34–11. Sunnuntain finaalissa Helsinki Outsiders Red roikkui hetken aikaa mukana, mutta vaasalaiset karkasivat 8–4-voittoon maalitykkinsä Thomas Puskan johdolla.

– Finaali alkoi tasaisesti, mutta jossain vaiheessa se sitten repesi meidän eduksemme, SB Vaasan maajoukkuepelaaja Antti Ämmänkoski kertasi.

– Jotain olemme tehneet oikein, kun hävisimme kauden aikana vain kerran. Meillä on tasaisen vahva porukka, jossa on hyviä, loistavia yksilöitä, hän jatkoi.

Oululaisen SBT Merikosken kausi oli täysi peilikuva vaasalaisten kaudesta. Merikoski voitti kauden aikana vain yhden ottelun, mutta paikan ainoalle voitolleen he osasivat valita hyvin. Neljän joukkueen sarjassa pronssiotteluun pääsemiseen ei vaadittu runkosarjapisteitä. Pronssiottelussa Merikoski yllätti Helsinki Outsiders Whiten ja nappasi seuran ensimmäisen sähköpyörätuolisalibandyn SM-mitalin 17. kaudellaan.

Finlandia-sarjan voitti todella nuorista pelaajista koostunut Helsinki Outsiders Juniors. Joukkue lähti kauden päätösturnaukseen runkosarjan kolmannelta sijalta, mutta voitti kaikki viikonlopun neljä otteluaan. Loppuottelussa HOS Juniors voitti TPS:n näytöstyyliin 8–2.

Kohti Saksan MM-kilpailuja

Sähköpyörätuolisalibandyn kansallinen kausi päättyi Vantaan turnaukseen, mutta maajoukkue jatkaa valmistautumistaan lajin MM-kilpailuihin, jotka pelataan 6.–10. elokuuta Saksan Münchenissa. Suomi puolustaa neljän vuoden takaisten MM-kilpailujen pronssisijaansa.

Helpoksi ei Suomen taivalta MM-mitaleille ole tehty. Suomen (maailmanrankingin 3.) kanssa samaan alkulohkoon päätyivät hallitseva maailmanmestari, isäntämaa Saksa (maailmanrankingin 4.), Belgia (rankingin 2.) ja Italia (rankingin 5.).

– Pronssisijaa lähdetään parantamaan ja MM-kultaa tavoitellaan. Alkulohko on kova, mutta lohkon voittamalla saisi todennäköisesti vähän helpomman välierävastustajan, kun välttäisi Hollannin, Ämmänkoski pohti.

Suomen päävalmentaja Mika Saastamoinen valitsi MM-joukkueeseen kokeneet arvokilpailukävijät Ämmänkosken, Atso Ahosen, Ella-Riikka Isometsän, Jorma Lehmuksen, Petri Matikaisen, Pyry Niemelän, Olli Palosen ja Vesa Seppäsen sekä kaksi ensikertalaista Mika Vimparin ja Anni Mannelinin.

Lisätiedot

Kauden 2013–2014 tulokset

Sähköpyörätuolisalibandyn SM- ja Finlandia-sarja 2013-2014

127 kb, päivitetty 28.4.2014