Pajulahti Games 2018: Kuuselan ja Jokisen voimanostoura jatkuu seuraavaksi Dubain maailmancupissa

Jenni Kuusela

Vammaisurheilun kansainvälisen Pajulahti Games -kilpailutapahtuman yhteydessä Lahden Liikuntakeskus Pajulahdessa järjestettiin myös liikuntavammaisten voimanoston avoimet SM-kilpailut. Voimanosto on ollut Suomessa paraurheilun puolella melko miesvoittoinen laji, mutta tämän vuoden SM-kisoihin toi piristystä kolme ensikertalaista naisnostajaa: Jenni KuuselaReetta Jokinen ja Elisa Poutanen.

Kuuselalle ja Jokiselle SM-kilpailut toimivat samalla valmistavana tapahtumana helmikuussa Dubaissa käytävään paravoimanoston maailmancupin kisaan. Helsinkiläinen Kuusela ja turkulainen Jokinen olivat saaneet tuntumaa kansainvälisiin koitoksiin jo vuoden 2017 lyhytkasvuisten World Dwarf Games -kisoissa, ja nyt Dubaissa on edessä ensimmäiset Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n alaiset kilpailut.

Liikuntavammaisten voimanoston ainoa laji on penkkipunnerrus. Pajulahden SM-kilpailuissa Jenni Kuusela nosti alle 45-kiloisten sarjan kultamitalin tuloksella 45 kiloa ja Reetta Jokinen vei alle 50-kiloisten sarjan mestaruuden 34 kilon nostolla. Molemmat olivat tyytyväisiä kisan antiin ennen matkaa Dubaihin.

Kuusela ja Jokinen ovat eläviä esimerkkejä siitä, että jopa ihan tavallisilta ryhmäliikuntatunneilta voi päätyä kansainvälisen tason kilpaurheilijaksi, kunhan vain on hieman kilpailuviettiä mukana.

– Olin käynyt pitkään ryhmäliikuntatunneilla, ja sitä kautta nousi kiinnostus kuntosaliharjoitteluun. Siitä puolestaan lajiksi valikoitui tämä voimanosto, kun tulokset olivat ihan hyviä ja alkoi kehitystä tulla, totesi Kuusela, jolla on viime vuodelta takataskussa lyhytkasvuisten oman painoluokkansa maailmanennätys 50 kiloa.

– Minulla on pitkälti samankaltainen tausta, eli ryhmäliikuntatuntien kautta päädyin innostumaan crossfitistä ja sitä kautta puolestaan voimanoston pariin, koska halusin myös kisata. Sitten lähdettiin valmistautumaan kohti viime kesän World Dwarf Games -kisoja Kanadassa, Jokinen kertasi.

Molemmat ovat urheiluesityksillään kohottaneet myös lyhytkasvuisten urheilun asemaa Suomessa. Jenni Kuusela saikin Suomen Urheilugaalassa torstaina Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n Vuoden Urheiluteko -palkinnon.

Miesten puolella voimanoston SM-kilpailujen väkevimmästä esityksestä vastasi Iin Yrityksen Janne Piipponen, joka jäi omasta alle 88-kiloisten sarjan Suomen ennätyksestään kuusi kiloa nostettuaan 180 kilon tuloksen.

Istumalentopallossa Suomen naisten maajoukkue koki kaksi selkeää 0–3-tappiota, ensin Hollannille ja iltapelissä Venäjälle. Suomen niin sanottu B-maajoukkue, jossa sai pelata myös luokittelemattomia istumalentopalloilijoita, sen sijaan voitti Hollannin B-joukkueen hienon väännön jälkeen erin 3–2. Toisessa ottelussaan Suomen B-joukkue hävisi Venäjän vastaavalle joukkueelle 0–3.

Sokkopingiksessä alkulohkoista puolivälieriin eteni kolme suomalaismiestä ja kolme suomalaisnaista. Puolivälieristä välieriin sen sijaan eteni miehistä vain Ari Lahtinen sekä naisista Hanna Vilmi ja Jaana Pesari. Sunnuntaiaamun välierissä Lahtinen kohtaa Viron Robert Lättin, Pesari saa vastaansa Ranskan Elvina Vidot’n ja Vilmi Puolan Elzbieta Mielczarekin, jolle hän hävisi viime vuoden finaalissa.

Lauantaina Pajulahti Gamesissä käytiin myös kansainvälinen sovelletun judon turnaus, jossa oli mukana judokoita Suomen ohella Ruotsista, Iso-Britanniasta, Virosta, Venäjältä, Sveitsistä ja Hollannista. Lisäksi kilpailtiin parayleisurheilun SM-hallikisoissa, joiden tulokset valmistuvat myöhemmin.

Vammaisurheilun kansainvälinen Pajulahti Games -kilpailutapahtuma, Lahti 19.–21.1.2018, 2. kilpailupäivän tuloksia

Voimanosto

Liikuntavammaisten penkkipunnerruksen avoimet SM-kilpailut

Naiset

  • Alle 45 kg: 1) Jenni Kuusela 45kg.
  • Alle 50 kg: 1) Reetta Jokinen 34kg.
  • Alle 61 kg: 1) Elisa Poutanen 28kg.

Miehet

  • Alle 59 kg: 1) Juhani Kokko Oulunsalon Taisto 110kg.
  • Alle 67 kg: 1) Artturi Verho Lo-Vo 115kg.
  • Alle 80 kg: 1) Harri Kauppila Oulunsalon Taisto 150kg, 2) Raigo Roots Viro 134kg.
  • Alle 88 kg: 1) Janne Piipponen Iin Yritys/OIY 180kg, 2) Pasi Hyytiäinen HPV 84kg.

Istumalentopallo

Naiset

A-joukkueiden turnaus

  • Suomi–Hollanti 0–3 (18–25, 11–25, 12–25)
  • Venäjä–Hollanti 3–2 (15–25, 25–10, 18–25, 25–11, 15–13)
  • Suomi–Venäjä 0–3 (12–25, 12–25, 17–25)

Sarjatilanne 2/3 kierroksen jälkeen

  1. Hollanti 4 3 0 1 0 11–4 330–276 10
  2. Venäjä 4 2 1 0 1 10–6 365–301 8
  3. Suomi 4 0 0 0 4 1–12 204–322 0

B-joukkueiden turnaus

  • Venäjä–Hollanti 3–1 (22–25, 25–16, 25–21, 25–11)
  • Suomi–Venäjä 0–3 (26–28, 12–25, 23–25)
  • Suomi–Hollanti 3–2 (25–17, 25–15, 20–25, 22–25, 15–11)

Turnauksen loppujärjestys

  1. Venäjä 2 2 0 0 0 6–1 175–134 6
  2. Suomi 2 0 1 0 1 3–5 168–171 2
  3. Hollanti 2 0 0 1 1 166–204 1

Sokkopingis

Suomalaispelaajien ottelut

Miehet

Lohko B

  • Ari Lahtinen Suomi–Stefan Henker Hollanti 2–0 (12–4, 11–9)
  • Ari Lahtinen Suomi–Andrea Pazzano Italia 2–0 (12–6, 12–3)

Lahtinen puolivälieriin

Lohko C

  • Jouni Viitamäki Suomi–Vladimir Poliakov Venäjä 0–2 (11–13, 6–12)
  • Juha Oikarainen Suomi–Alfons Vollmer Saksa 2–0 (11–1, 12–4)
  • Jouni Viitamäki Suomi–Emiliano Garay Italia 2–0 (12–4, 11–8)

Viitamäki puolivälieriin.

Lohko D

  • Tatu Lattu Suomi–Kewin Barth Saksa 2–1 (11–6, 8–11, 12–10)
  • Matthieu Juglar Ranska–Olli Kytöviita Suomi 2–0 (11–4, 11–5)
  • Pierre Bertrand Ranska–Tatu Lattu Suomi 2–0 (11–7, 11–6)

Kytöviita puolivälieriin.

Sijoitusottelu, sijat 21–24

  • Murat Altunok Saksa–Tatu Lattu Suomi 2–1 (10–12, 11–8, 11–8)

Sijoitusottelu, sijat 23–24

  • Tatu Lattu Suomi–Alfons Vollmer Saksa 2–0 (11–6, 13–10)

Sijoitusottelu, sijat 13–16

  • Deniz Kurtoglu Saksa–Juha Oikarainen Suomi 0–2 (1–11, 4–12)

Sijoitusottelu, sijat 13–14

  • Marco Carrai Italia–Juha Oikarainen Suomi 0–2 (10–12, 9–11)

Puolivälierät

  • Olli Kytöviita Suomi–Robert Lätt Viro 1–3 (9–11, 0–12, 11–9, 8–11)
  • Jouni Viitamäki Suomi–Alisher Hozanijazov Viro 2–3 (12–8, 11–13, 6–11, 12–9, 3–11)
  • Ari Lahtinen Suomi–Vladimir Poliakov Venäjä 3–1 (11–9, 10–12, 17–14, 11–6)

Lahtinen välieriin.

Sijoitusottelu, sijat 5–8

  • Olli Kytöviita Suomi–Jouni Viitamäki Suomi 1–2 (10–12, 11–4, 9–12)

Naiset

Lohko A

  • Hanna Vilmi Suomi–Tatyana Kovtunenko Venäjä 2–0 (12–2, 11–2)
  • Blanka Naser Saksa–Hanna Vilmi Suomi 0–2 (3–11, 2–11)
  • Hanna Vilmi Suomi–Bettina Steffan Saksa 2–0 (11–6, 11–7)

Vilmi puolivälieriin.

Lohko B

  • Jaana Pesari Suomi–Sabrina Schmitz Saksa 2–0 (12–3, 11–5)
  • Heidi Torn Suomi–Jessica Parodi Italia 2–0 (11–1, 11–0)
  • Jaana Pesari Suomi–Elzbieta Mielczarek Puola 2–1 (11–2, 9–11, 11–8)
  • Heidi Torn Suomi–Petra Welsing Saksa 2–0 (11–0, 11–3)
  • Elzbieta Mielczarek Puola–Heidi Torn Suomi 2–0 (11–9, 12–7)
  • Irina Lavrova Venäjä–Jaana Pesari Suomi 0–2 (2–11, 6–11)

Pesari ja Torn puolivälieriin.

Puolivälierät

  • Hanna Vilmi Suomi–Sabrina Schmitz Saksa 3–0 (12–6, 12–7, 11–6)
  • Jaana Pesari Suomi–Piera Folino Italia 3–0 (11–3, 11–8, 11–0)
  • Elvina Vidot Ranska–Heidi Torn Suomi 3–2 (9–11, 13–11, 9–11, 11–9, 11–6)

Vilmi ja Pesari välieriin.

Sijoitusottelu, sijat 5–8

  • Piera Folino Italia–Heidi Torn Suomi 0–2 (4–12, 7–11)

Judo

Kansainvälinen sovelletun judon turnaus

  • YNW -40: 1) Konsta Lehmus, Tikkurilan Judokat, 2) Niklas Löfman, Raision Ryhti, 3) Väinö Tuurna, Tampereen Judo, 4) Mette Lehmus, Tikkurilan Judokat, 5) Luka Laakkonen, Nummelan Judo.
  • Y-50: 1) Timo Luoranen, Sakura Kuopio, 2) Eetu Isosalo, Raision Ryhti, 3) Noah Crozier, Raision Ryhti, 4) Eelis Keränen, Nummelan Judo.
  • F+78: 1) Kirsi Komppa, Mikkelin Judo, 2) Arlette Schmucki Sveitsi, 3) Pirjo Komppa, Mikkelin Judo, 4) Anna Nykänen, Mikkelin Judo, 5) Riikka Sysmäläinen, Mikkelin Judo.
  • F-56: 1) Piia Komppa, Mikkelin Judo, 2) Taika Mylläri, Tikkurilan Judokat.
  • F-78: 1) Kseniia Gorchakova, Venäjä.
  • MF-70: 1) Lucas Käppeli, Sveitsi, 2) Sandra Eppensteiner, Sveitsi, 3) Karri Virtanen, Kamiza Lappeenranta, 4) Ilona Lindroos, Lahden Judoseura.
  • NWM-60: 1) Veeti Knuutinen, Lahden Judoseura, 2) Thomas Schepen, Hollanti, 3) Tomas Tamminen, Raision Ryhti.
  • NWM-66: 1) Tuomas Venäläinen, Mikkelin Judo, 2) Aleksi Luukkonen, Mikkelin Judo, 3) Petri Kuusisto, Lahden Judoseura.
  • F-48: 1) Mira Grönholm, Lahden Judoseura, 2) Sonja Salakka, Lahden Judoseura, 3) Amanda Orrbo, Ruotsi, 4) Hanna Summanen, Raision Ryhti, 5) Nina Molinari, Sveitsi, 6) Jessica Neff, Sveitsi.
  • F-63: 1) Maiju Marttinen, Mikkelin Judo, 2) Sanna Tapaninen, Lahden Judoseura, 3) Merja Eskelinen, Sakura Kuopio, 4) Tiona Luoto, Tikkurilan Judokat.
  • M-55: 1) Akseli Närvänen, Raision Ryhti, 2) Ville Lindroos, Raision Ryhti, 3) Jonas Schmid, Sveitsi.
  • M-60: 1) Robin Gerritsen, Hollanti, 2) Joona Kaukonen, Kirkkonummen Judoseura, 3) Mikko Niskanen, Sakura Kuopio, 4) Kristop Birzgal, Viro.
  • M-66: 1) Artem Semenov, Venäjä, 2) Marko Hagn, Sveitsi, 3) Ville Matikainen, Tikkurilan Judokat, 4) Aleksandrs Zaitsevs, Viro, 5) Ragnar Orehhov, Viro.
  • M-73: 1) Matti Heino, Raision Ryhti, 2) Jusa Jokiniemi Sakura Kuopio, 3) Markus Vainio, Raision Ryhti, 4) Petri Huuskonen, Sakura Kuopio, 5) Matthijs Schrama Hollanti, 6) Teemu Partanen, Kamiza Lappeenranta, 7) Lauri Vassi, Lahden Judoseura.
  • M-81: 1) Mike Reyes, Sveitsi, 2) Toni Rennola, Kamiza Lappeenranta, 3) Wille Lahdenperä, Mikkelin Judo, 4) Jaakko Mäenpää, Lahden Judoseura, 5) Janne Pirhonen, Kamiza Lappeenranta, 6) Elmo Suurkuukka, Kamiza Lappeenranta.
  • M-90: 1) Stuart Jackman, Iso-Britannia, 2) Dion Sassen, Hollanti, 3) Joona Näkki, Orimattilan Judoseura.
  • M-100: 1) Toni Pylkkänen, Kamiza Lappeenranta, 2) Pauli Woolston, Lahden Judoseura, 3) Matthijs van Manen, Hollanti, 4) Fabian Eicher, Sveitsi, 5) Roman Isupov, Lahden Judoseura, 6) Esa Hirvonen, Lahden Judoseura.
  • M+100: 1) Henri Kajan, Tikkurilan Judokat, 2) Jonathan Halbleib, Sveitsi, 3) Kseniia Gorchakova, Venäjä, 4) Jani Kokkonen, Mikkelin Judo, 5) Henri Hiltunen, Sakura Kuopio, 6) Timo Riittinen, Mikkelin Judo.

Lisätiedot Pajulahti Games -kilpailutapahtumastawww.pajulahtigames.fi