Vuoden 2018 Iloliikuttajat aloittivat koulutuksensa

Iloliikuttaja-vuosikurssilaisia Pajulahdessa

Uusi ja iloinen Iloliikuttaja-kokelasryhmä aloitti koulutuksensa Liikuntakeskus Pajulahdessa 2.–4. helmikuuta. Iloliikuttajat ovat VAU:n kouluttamia liikunnan vertaisohjaajia.

Osallistujia vuoden 2018 vuosikurssilla on kymmenen, joista seitsemän miestä ja kolme naista. Tällaista sukupuolijakoa ei aikaisemmin osallistujissa ole ollutkaan, hienoa!

Iloa ei porukasta puuttunut. Ensimmäisen viikonlopun aikana keskitytään liikkeisiin ja että ne tulee tehtyä oikein. Harjoiteltiin venyttelyä, veryttelyä, pelejä, keppi- ja kuminauhajumppaa, rentoutusta, joilla pääsee aloitteleva ohjaaja hyvin vauhtiin. Näistä osallistujat kokoavat itselleen sopivia liikuntatuokioita ohjattavaksi. Jokainen ohjaa ja tekee omalla tasollaan.

Iloliikuttaja-vuosikurssilaisia Pajulahdessa

VAU on kouluttanut iloliikuttajia eli vertaisohjaajia viimeiset kahdeksan vuotta. Koulutus uudistettiin muutama vuosi sitten ja nyt koulutus on kaksiosainen – viikonloppu alkuvuodesta ja toinen viikonloppu syksyllä. Viikonloppujen välissä kokelaat tekevät pieniä ohjaustehtäviä. Seuraava alkava koulutus on vuonna 2019.