Suomen miehille jäi vielä parannettavaa ennen Espoon MM-kotikilpailuja

Slovenian Izolassa 22.–25. toukokuuta järjestetty kansainvälinen maalipalloturnaus oli Suomen miesten maalipallojoukkueen viimeinen valmistava turnaus ennen Espoossa 30.6.–5.7. järjestettäviä MM-kilpailuja.

Suomi sijoittui neljänneksi jääden kolmen muun MM-kilpailuihin valmistautuvan joukkueen Espanjan, Tšekin ja Turkin taakse. Näistä Tšekki ja Espanja pelaavat Suomen kanssa MM-kilpailuissa samassa alkulohkossa.

Suomen valmentajan Timo Laitisen mukaan viimeisen turnauksen tavoitteena oli harjoitella joukkuepeliä MM-kilpailuihin valitulla kuusikolla. Menestys turnauksessa oli joukkueelle pettymys, mutta esitys oli kuitenkin nousujohteinen edellisiin kansainvälisiin turnauksiin verrattuna.

– Turnaus palveli hyvin joukkuetta omien virheiden havaitsemisessa ja tulevien vastustajien analysoinnissa. Nyt jatkoanalysoidaan huolella Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuslaitos KIHUn turnauksesta tekemät pelianalyysit ja korjataan virheet tulevalla kahdella valmistautumisleirillä, jotta ollaan iskussa MM-kisoissa, Laitinen sanoi.

– Töitä on tehtävä, mutta todella pienestä asiat ovat kiinni, hän totesi.

Lähde: Jarno Peltovako

Alkulohko B

  • Suomi–Azerbaidzan 12–2 (keskeytys) (Jarno Mattila 3, Petteri Peitso 3, Erkki Miinala 2, Toni Alenius 2, Petri Posio 1, Eetu Eronen 1)
  • Suomi–Slovenia 6–5 (2–3) (Miinala 4, Mattila 1, Posio 1)
  • Suomi–Tšekki 3–9 (1–3) (Miinala 2, Mattila 1)
  • Suomi–Kosovo 11–1 (keskeytys) (Eronen 4, Alenius 4, Miinala 2, Peitso 1)

Alkulohkon lopputilanne

  1. Tšekki 4 4 0 0 46–19 12
  2. Suomi 4 3 0 1 32–17 9
  3. Slovenia 4 2 0 2 34–21 6
  4. Kosovo 4 1 0 3 20–47 3
  5. Azerbaidzan 4 0 0 4 28–56 0

Puolivälierä

  • Suomi–Italia 12–4 (7–1) (Miinala 4, Posio 2, Eronen 2, Alenius 2, Peitso 1, Mattila 1)

Välierä

  • Suomi–Espanja 0–2 (0–2)
  • Turkki–Tšekki 10–11 ja.

Pronssiottelu

  • Suomi–Turkki 5–7 (1–3) (Miinala 4, Mattila 1)

Loppuottelu

  • Tšekki–Espanja 6–9

Loppujärjestys

  1. Espanja
  2. Tšekki
  3. Turkki
  4. Suomi
  5. Slovenia
  6. Italia
  7. Kroatia
  8. Kosovo
  9. Unkari
  10. Azerbaidzan

Suomen joukkue: Erkki Miinala, Jarno Mattila, Petri Posio, Toni Alenius, Petteri Peitso, Eetu Eronen