Santeri Kiiverille kuudes sija suurpujottelussa – "Olen paljon tyytyväisempi kuin eilen"

Santeri Kiiveri (kuva: Riku Valleala)

Santeri Kiiveri sijoittui kuudenneksi Pyeongchangin talviparalympialaisten pystylaskijoiden suurpujottelussa. Sijoitus oli sama kuin edellispäivän alppiyhdistetyssä.

Ensimmäisen laskun jälkeen Kiiveri oli vielä kahdeksantena 2,94 sekuntia kärkeä jäljessä. Toinen lasku toi kuitenkin kahden sijan parannuksen. Kärkeen jäi lopulta eroa 3,79 sekuntia.

– Olen kyllä paljon tyytyväisempi suoritukseeni kuin eilen – ja oli kovempi kisakin. Sain kaksi hyvää laskua tehtyä. Radalla oli paljon suoria ja pitkiä välejä, mikä ei oikein sovi minulle. Olen tottunut treenaamaan tiukempikurvisia ratoja, joita maailmancupissakin yleensä on, kun lasketaan vain pystylaskijoiden kisoja. Ihan tyytyväinen olen, totesi Kiiveri.

Kilpailun voiton vei jälleen Sveitsin Theo Gmur, joka otti näin jo kolmannen kultansa PyeongChangissa. Toiseksi sijoittui venäläisten neutraalien paralympiaurheilijoiden Aleksei Bugaev jääden kärjestä 1,02 sekuntia. Kolmas oli Alexis Guimond Kanadasta vain 0,18 sekuntia Bugaevin takana.

Kiiverin viimeinen ja ennakolta arvioiden paras laji paralympialaisissa on pujottelu, joka on edessä lauantaina.

– Tässä on onneksi pari päivää lepoa. Aika tiukka setti on ollut tämä viikko tähän asti. Pitää keksiä jotain, jolla saa mielen vähäksi aikaa pois laskemisesta ja alkaa sitten keskittyä pujotteluun. Alppiyhdistetyn pujottelussa olin viidenneksi nopein ja siihen laskuun jäi vielä paljon parannettavaa, joten hyvillä mielin odotan lauantain kisaa, ennakoi Kiiveri.

Pystylaskijoiden luokassa kilpailee samassa urheilijoita, joilla on vamma alaraajoissa (LW1-LW4) tai yläraajoissa (LW5/7-LW9). Tulosten suhteuttamisessa toisiinsa käytetään kertoimia, joilla tasoitetaan erilaisia vamma-asteita. Santeri Kiiverin luokka on LW6/8-1.

Teksti: Paralympiakomitean tiedotus

Kuva: Riku Valleala

Santeri Kiiverin suurpujottelun tulokset

Ylen paralympialähetysten aikataulu