Kuortaneen kolmikko kisasi Junior Games -kevätkisoissa kotoisassa ympäristössä

Valtaosa Kuortaneen Junior Games -kevätkisojen osallistujista on pitkänmatkalaisia, sillä kisoissa on mukana isot joukkueet mm. Ruskiksesta Helsingistä ja Katariinan koulusta Turusta. Löytyi kisoista kuitenkin sentään heitäkin, jotka pääsivät nauttimaan kotikenttäedusta. Kuortaneen yhteiskoulun yläastelaiset Eetu Takanen, 15, Joona Mäki-Mustapää, 14, ja Iida Ketola, 13, urheilivat keskiviikkona ja torstaina tutussa ympäristössä.

– Suosikkilajejani näissä kisosissa olivat selkäuinti ja uintiviesti, sanoi Eetu, eikä ihme, sillä nuorella miehellä roikkui kaulassa yhteensä neljä uintimitalia.

Joonalle ja Iidalle keilailu oli kuudesta kevätkisalajista mieluisin. Vapaa-aikanaan Eetu harrastaa koripalloa, Joona yleisurheilua (erityisesti 100 metrin juoksu ja pituushyppy) ja Iida ratsastusta.

Junior Games -kevätkisat alkavat olla muodostuneet kuortanelaiskolmikolle jo perinteeksi. Kyseessä olivat Eetulle, Joonalle ja Iidalle kolmannet kisat. Sarja alkoi kullakin jo ala-asteen puolella Alvarin koulusta. Nyt he ovat yläastelaisia Kuortaneen yhteiskoulussa, jossa on vahva urheilupainotus. Tukea tarvitsevat oppilaat ovat yhteiskoulussa liikuntatunneilla täysipainoisesti normaaliopetuksen mukana, joten he pääsevät nauttimaan monipuolisesta liikuntatarjonnasta.

– Lisäksi he saavat vähän ekstraa, kun Urheiluopiston opiskelijat käyvät välillä vetämässä heille eri lajeja, opettaja Mari Kuha kertoi.

Yläasteen jälkeen yksi varteenotettava jatko-opintovaihtoehto Kuortaneen erityisoppilaille on naapurikunta Alavudella sijaitseva Ammattiopisto Luovin toimipiste, jonne todennäköisesti ainakin Eetu kolmikon vanhimpana on lähitulevaisuudessa suuntaamassa.

Eetu, Joona ja Iida olivat yksimielisiä siitä, että osallistuvat mieluusti ensi keväänä uudestaan kotikentällä käytäviin Junior Games -kevätkisoihin.

Junior Games -kevätkisat, Kuortane 11.–12.4.2018

Salibandy

Sekasarja

  • Mäntykangas–Katariina 4–5
  • Tervaväylä–Ruskis 4–5
  • Katariina–Tervaväylä 5–0
  • Ruskis–Mäntykangas 0–9
  • Mäntykangas–Tervaväylä 15–0
  • Katariina–Ruskis 2–0

Loppujärjestys

  1. Katariina 3 3 0 0 12–4 6
  2. Mäntykangas 3 2 0 1 28–5 4
  3. Ruskis 3 1 0 2 5–15 2
  4. Tervaväylä 3 0 0 3 4–25 0

Kävelevien sarja

  • Nuorten ystävien koulu–Team Lelu 4–7
  • Katariina–Suharit 3–3
  • Team Lelu–Katariina 8–1
  • Suharit–Nuorten ystävien koulu 4–9
  • Nuorten ystävien koulu–Katariina 9–4
  • Team Lelu–Suharit 14–1

Loppujärjestys 

  1. Team Lelu 3 3 0 0 29–6 6
  2. Nuorten ystävien koulu 3 2 0 1 22–14 4
  3. Katariina 3 1 0 2 8–20 2
  4. Suharit 3 0 0 3 7–26 0

Maalipallo

  • Onerva–Toinot 5–6
  • Tulisalot–Katariina 11–5
  • Nuorten ystävien koulu–Toinot 6–4
  • Tulisalot–Onerva 4–6
  • Katariina–Nuorten ystävien koulu 2–12
  • Toinot–Tulisalot 3–7
  • Onerva–Katariina 9–5
  • Nuorten ystävien koulu–Tulisalot 5–4
  • Toinot–Katariina 10–5
  • Nuorten ystävien koulu–Onerva 4–10

Loppujärjestys

  1. Onerva 4 3 0 1 30–19 9
  2. Nuorten ystävien koulu 4 3 0 1 27–20 9
  3. Tulisalot 4 2 0 2 26–19 6
  4. Toinot 4 2 0 2 23–23 6
  5. Katariina 4 0 0 4 17–42 0

Boccia

Luokka 1

  • Katariina I–Ruskis I 8–3
  • Katariina II–Ruskis II 6–4
  • Ruskis I–Katariina II 3–7
  • Ruskis II–Katariina I 1–8
  • Katariina I–Katariina II 6–3
  • Ruksis I–Ruskis II 4–5

Loppujärjestys

  1. Katariina I 3 3 0 0 22–7 6
  2. Katariina II 3 2 0 1 16–13 4
  3. Ruskis II 3 1 0 2 10–18 2
  4. Ruskis I 3 0 0 3 10–20 0 

Luokka 2

Lohko A

  • Ruskilla–Tervaväylä 3–5
  • Katariina II–Ruskilla 8–2
  • Katariina II–Tervaväylä 11–2
  • Alavus Punainen–Katariina II 2–13
  • Tervaväylä–Alavus Punainen 4–8
  • Ruskilla–Alavus Punainen 2–8

Loppujärjestys

  1. Katariina II 3 3 0 0 32–6 6
  2. Alavus Punainen 3 2 0 1 18–19 4
  3. Tervaväylä 3 1 0 2 11–22 2
  4. Ruskilla 3 0 0 4 7–21 0

Lohko B

  • Katariina I–Mäntykangas II 5–5
  • Ruskis III–Kuortane 1–7
  • Mäntykangas II–Ruskis III 3–5
  • Kuortane–Katariina I 3–5
  • Kuortane–Mäntykangas II 5–6
  • Katariina I–Ruskis III 3–7

Loppujärjestys

  1. Ruskis III 3 2 0 1 13–13 4
  2. Mäntykangas II 3 1 1 1 14–15 3
  3. Katariina I 3 1 1 1 13–15 3
  4. Kuortane 3 1 0 2 15–12 2

Lohko C

  • Katariina III–Mäntykangas I 12–1
  • Alavus Musta–Ruskis II 8–2
  • Alavus Musta–Katariina III 3–17
  • Ruskis II–Mäntykangas I 2–11
  • Mäntykangas I–Alavus Musta 2–8
  • Katariina III–Ruskis II 15–0

Loppujärjestys

  1. Katariina III 3 3 0 0 44–4 6
  2. Alavus Musta 3 2 0 1 19–21 4
  3. Mäntykangas I 3 1 0 2 14–22 2
  4. Ruskis II 3 0 0 3 4–34 0

Välierät

  • Katariina III–Alavus Punainen 6–1
  • Katariina II–Ruskis III 4–5

Sijoitusottelu, sijat 5–6

  • Alavus Musta–Mäntykangas II 5–2

Pronssiottelu

  • Katariina II–Alavus Punainen 11–1

Loppuottelu

  • Katariina III–Ruskis III 8–1

 

Huom! Junior Games -kisojen yksilölajien tuloksia ei yksityisyydensuojasyistä julkaista.

Paras kannustus -kiertopalkinnon voitti Valteri Tervaväylä Oulusta.