Pesari ja Kytöviita nousivat Sokkopingiscupin kärkinimiksi

Olli Kytöviita (vas.), Jaana Pesari ja Ari Lahtinen (kuva: Tuomas Nousiainen)

Jaana Pesari voitti ensimmäisenä naisena kansallisen Sokkopingiscupin kokonaiskilpailun. Kokonaisvoiton varmistamiseen riitti yhdeksäs sija lauantaina Helsingissä pelatussa cupin päätösosakilpailussa.

Helsingin osakilpailun voittanut Olli Kytöviita (38 pistettä) kiri kokonaiskilpailussa pisteen päähän Pesarista (39). Cupin kolmossija meni kokeneelle Ari Lahtiselle (36).

Viime vuoden kokonaiskilpailun voittaja Lahtinen oli ainoa edelliskauden kärkinimistä, joka ylsi palkintosijoille tämän vuoden cupissa. Pesari sijoittui kaudella 2016–2017 kuudenneksi ja nuori Kytöviita 11:nneksi.

Pesarille vuosi 2018 on ollut tähän saakka loistava. Hän on voittanut Sokkopingiscupin kokonaiskilpailun lisäksi kaksi kansainvälistä turnausta – Pajulahti Gamesin tammikuussa ja Prahan turnauksen maaliskuussa – sekä Suomen mestaruuden. Sokkopingiksessä miehet ja naiset kilpailevat kansainvälisissä kisoissa omissa sarjoissaan, mutta kotimaan kisat pelataan samassa sarjassa.

Olli Kytöviita (kuva: Tuomas Nousiainen)

Kauden viidessä Sokkopingiscupin osakilpailussa esiintyi yhteensä 43 eri pelaajaa, mikä on uusi ennätyslukema.

Kansainvälisen sokkopingisvuoden päätapahtuma on elokuussa (21.–28.8.) Puolan Varsovassa järjestettävät EM-kilpailut. Lähiaikoina suomalaiset sokkopingishuiput lähtevät kansainvälisiin turnauksiin Italiaan (2.–6.5.) ja Liettuaan (14.–17.6.).

Sokkopingiscupin päätösosaturnauksen tulokset ja cupin kokonaispisteet

Kuvat: Tuomas Nousiainen