Kouluttautumiseen suunnattuja Ahos-apurahoja jaettiin lähes 60 000 euroa kevään haussa

Maalipalloilija Markus Tihumäki (kuvassa) lähtee yhdessä uimari Antti Latikan kanssa tutustumaan näkövammaisten jääkiekkoon Kanadaan Ahos-apurahan turvin.

VAU ja Suomen Punaisen Ristin alainen Ahos-säätiö jakavat Ahos-apurahaa kahdesti vuodessa vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan alalla tapahtuvaan kouluttautumiseen ja oman osaamisen kehittämiseen. Kevään 2018 haussa myönnettiin yhteensä 58 893,90 euroa 22 hakijalle tai hakijaryhmälle.

Ahos-apurahaa voidaan myöntää esimerkiksi ohjaajalle, valmentajalle, kouluttajalle, opiskelijalle tai urheilijalle kouluttautumiseen kotimaassa tai ulkomailla. Koulutustilaisuuden tai opintomatkan tulee liittyä vammaisurheiluun tai soveltavaan liikuntaan. Etusijalla ovat hakijat, joilla itsellään on liikkumis- tai toimimiseste tai pitkäaikaissairaus. Hakijan omavastuu on 20 prosenttia haetusta summasta.

Näkövammainen uimari Antti Latikka ja maalipalloilija Markus Tihumäki muun muassa lähtevät Ahos-apurahan turvin Kanadan Vancouveriin elokuussa ja osallistuvat Canadian Blind Hockey Summer Development Campille tarkoituksenaan tutustua näkövammaisten jääkiekkoon.

Seuraava Ahos-apurahahaku päättyy lokakuun loppuun. Hakulomake ja lisätiedot TÄÄLTÄ.

Kevään 2018 haussa Ahos-apurahaa saaneet

Johannes Siikonen & co: opintomatka CP-jalkapallon EM-kilpailuihin Hollantiin

  • Hakijat ovat pitkän linjan aktiivisia toimijoita CP-jalkapallossa, jonka integraatioprosessi Palloliiton alaisuuteen on aluillaan. Hakevat apurahaa lajin EM-kilpailuihin suuntautuvaan opintomatkaan tarkoituksenaan tutustua muiden maiden toimintamalleihin lajiliittoyhteistyössä.

Suomen Lentopalloliitto/Jaana Laurila: istumalentopallon kehittämishanke

  • Istumalentopallon siirtynyt VAU:n alta Lentopalloliiton alaisuuteen vuoden 2018 alussa. Lajiliitto hakee apurahaa kehittämishankkeelle, johon sisältyy valmennustiimin ja luokittelijoiden osaamisen kehittämiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä suunnitelma osaamisen jalkauttamiseksi ja levittämiseksi kansallisessa toiminnassa.

Riina-Kaisa Ojala: opintomatka sähköpyörätuolisalibandyn MM-kilpailuihin Italiaan

  • Hakija on lajinsa aktiivi niin seura- kuin valtakunnallisellakin tasolla. Hakee apurahaa sähköpyörätuolisalibandyn MM-kilpailuihin suuntautuvaa opintomatkaa varten, tavoitteena lajiosaamisen kehittäminen muiden maiden toimintatapoihin tutustumalla. Lajissa tavoitellaan myös vuoden 2020 EM-kilpailujen järjestämistä Suomessa ja hakija tutustuu opintomatkallaan myös arvokilpailujen järjestelyihin.

Sara Sulander & Samuli Mikkonen: Special Olympics -kesämaailmankilpailut Abu Dhabissa

  • Hakijat ovat aktiivisesti mukana Unified-koripallossa mm. partnerin, valmentajan ja erotuomarin rooleissa. hakevat apurahaa vuoden 2019 Special Olympics -kesämaailmankilpailuihin suuntautuvaa opintomatkaa varten, tavoitteenaan oppia lisää erityisesti partneri-, tuomari- ja liivipelaajatoiminnasta kansainvälisellä tasolla sekä perehtyä lisää Suomen toiminnassa vielä tuoreeseen luokitteluun.

Pihla Nikkarinen & Carola Busi: Special Olympics -kesämaailmankilpailut Abu Dhabissa

  • Hakijat ovat aktiivisesti mukana Unified-koripallon valmennuksessa sekä turnausten ja muiden lajien tapahtumien toteuttamisessa. Hakevat apurahaa vuoden 2019 Special Olympics -kesämaailmankilpailuihin suuntautuvaa opintomatkaa varten tavoitteenaan tutustua muiden maiden pelitapoihin ja toimintakulttuureihin sekä tapahtuman toteutukseen.

Risto Mört: opintomatka pyörätuolirugbyn MM-kilpailuihin Australiaan

  • Hakija on pyörätuolirugbyaktiivi, joka hakee apurahaa opintomatkalle perehtymään yhtäältä pyörätuolirugbyn kansainvälisten huippumaiden joukkueiden toimintaan ja toisaalta laajemminkin australialaisen vammaishuippu-urheilun toimintaympäristöön ja käytäntöihin.

Lotta Pukkila: Personal trainer -koulutus, Helsinki/Espoo

  • Hakija toimii aktiivisesti sydän- ja keuhkosiirrokkaiden yhdistyksessä ja haluaa kehittää elinsiirron saaneiden liikuntatoimintaa. Hakee apurahaa personal trainer -koulutukseen, jonka oppeja tulisi soveltamaan elinsiirron saaneiden yhdistystoiminnassa ja VAU:n toiminnassa (kuten leireillä).

Jarno Silvonen: valmentajan ammattitutkinto ja huippuvalmentajatutkinto, Vierumäki

  • Hakija toimii hyvin aktiivisesti kelkkajääkiekon valmennuksessa ja vaikuttamistyössä. Haluaa kehittää valmennusosaamistaan ja on aloittanut valmentajan ammattitutkinnon suorittamisen monimuoto-opiskeluna. Lajiaktiivisuutensa liittyvien kiireiden vuoksi hakee apurahaa takautuvasti.

Anna Byckling: soveltavan joogan ohjaajakoulutus, Tampere

  • Hakija on soveltavan liikunnan ohjaamisesta kiinnostunut fysioterapiaopiskelija. Hakee apurahaa kouluttautuakseen soveltavan joogan ohjaajaksi.

Pauliina Hakonen: soveltavan alppihiihdon taitomoduuli, Vuokatti

  • Hakija toimii hiihdonopettajana ja haluaa kehittää osaamistaan soveltavassa alppihiihdossa pystyäkseen tulevaisuudessa opettamaan myös erityisryhmiin kuuluvia harrastuksen pariin.

Annika Varjo: vammaisratsastuksen avustaja- ja ohjaajakoulutukset, Ypäjä

  • Hakija on opiskelija, joka haluaa laajentaa ratsastuksen opetustaan myös vammaisratsastuksen puolelle. Hakee apurahaa avustaja- ja ohjaajakoulutuksiin, osin takautuvasti.

Juha Vuokila: maalipallon tuomarikoulutus, Malmö

  • Hakija toimii tuomarina maalipallossa. Täydennyskoulutus edellytetään kansainvälisen tuomarointioikeuden säilyttämiseksi.

Juha Halme: maalipallon tuomarikoulutus, Malmö

  • Hakija toimii tuomarina maalipallossa. Täydennyskoulutus edellytetään kansainvälisen tuomarointioikeuden säilyttämiseksi.

Raili Sipura: maalipallon tuomarikoulutus, Malmö

  • Hakija toimii tuomarina maalipallossa. Täydennyskoulutus edellytetään kansainvälisen tuomarointioikeuden säilyttämiseksi.

Teppo Karhu: maalipallon tuomarikoulutus, Liettua

  • Hakija toimii tuomarina maalipallossa. Hakee apurahaa koulutukseen, joka mahdollistaa tuomariosaamisen päivittämisen uusien sääntöjen ja sääntötulkintojen tasalle.

Janne Ahokas: maalipallon tuomarikoulutus, Liettua

  • Hakija toimii tuomarina maalipallossa. Hakee apurahaa koulutukseen, joka mahdollistaa tuomariosaamisen päivittämisen uusien sääntöjen ja sääntötulkintojen tasalle.

Antti Latikka & Markus Tihumäki: näkövammaisten jääkiekkoleiri, Kanada

  • Hakijat ovat näkövammaisia opiskelijoita, joilla kummallakin vahva urheilutausta. Hakevat apurahaa osallistuakseen Kanadassa järjestettävälle näkövammaisten jääkiekkoleirille tarkoituksenaan perehtyä lajiin ja tuoda se myös Suomeen näkövammaisten harrastusmahdollisuuksia lisäämään.

Anna-Stina Lindén: IWG-konferenssi, Botswana

  • Hakija on vammaisten naisten Rusetti ry:n hallituksen jäsen ja aktiivi, joka haluaa olla mukana kehittämässä yhdistyksensä liikuntatoimintaa. Hakee apurahaa osallistuakseen kansainvälisen naisliikuntaverkoston maailmankongressiin tarkoituksenaan verkostoitua, jakaa ja lisätä omaa osaamistaan vammaisten naisten liikunnan edistämiseksi.

Harri Lindblom & Veijo Notkola: EUCAPA-kongressi, Worcester

  • Hakijat ovat eläkeläisiä, jotka ovat mukana golfin esteettömyystyössä sekä suunnittelemassa vaikeasti vammaisten golfin kehittämishanketta. Hakevat apurahaa osallistuakseen soveltavan liikunnan kansainväliseen EUCAPA-kongressiin tarkoituksenaan saada tietoa soveltavan liikunnan ajankohtaisista tutkimuksista ja mahdollisista omiin projekteihinsa liittyvistä hankkeista.

Anu Boman: elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut, Cagliari, Italia

  • Hakija toimii VAU:n taloussihteerinä. Hakee apurahaa elinsiirron saaneiden EM-kilpailuihin suuntautuvaa opintomatkaa varten, tarkoituksenaan tutustua erityisesti eri maiden urheilijoiden omakohtaiseen varainhankintaan toimivien mallien kehittämiseksi Suomessa.

Susa Miettunen: EUCAPA-kongressi, Worcester

  • Hakija toimii VAU:n Sherborne-kouluttajana ja ohjaa myös soveltavan liikunnan ryhmää. Hakee apurahaa osallistuakseen eurooppalaiseen soveltavan liikunnan kongressiin, josta lähtee hakemaan ajankohtaista tietoa ja ideoita omaan työhön soveltavan liikunnan alalla.

Tiina Sarjula, EUCAPA-kongressi, Worcester

  • Hakija on vastavalmistunut liikuntaneuvoja ja ohjaa soveltavan liikunnan ryhmää yhdessä toisen hakijan Susa Miettusen kanssa. Hakee apurahaa osallistuakseen eurooppalaiseen soveltavan liikunnan kongressiin, josta lähtee hakemaan ajankohtaista tietoa ja ideoita omaan työhön soveltavan liikunnan alalla.