Suomi pyrkii lähemmäs maailman kärkeä pyörätuolirugbyn MM-kilpailuissa

Suomesta lähtee yllätysvalmis joukkue pyörätuolirugbyn MM-kilpailuihin, jotka järjestetään Tanskan Odensessa 1.–10. elokuuta 2014. Välieräpaikka voi olla vielä liian kova tavoite, mutta kahdeksan parhaan joukkoon selviytymistä voi pitää realistisena.

Suomen menestystoiveiden kannalta tärkein pelaaja on pienikokoinen ja erittäin nopea Leevi Ylönen. Hänet valittiin vuoden 2013 EM-kilpailuissa turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi, vaikka Suomi sijoittui kuudenneksi. Helsinkiläinen Ylönen on kuulunut jo useamman vuoden maailman parhaimpiin pyörätuolirugbyn pelaajiin, mutta hänen pelinsä on kehittynyt entisestään kahden Yhdysvalloissa ammattilaisena vietetyn pelikauden aikana.

– Olen pelannut Tampa Generalsissa kaksi viimeistä kautta. Ensi kaudeksi siirryn St. Louis Rugby Ramsiin. Yhdysvalloissa tulee enemmän treeniä ja turnauksia, joissa on kovia pelejä. Melkein väkisin siinä pystyy parantamaan omaa pelaamistaan, Ylönen kertoo.

Ylönen on ainoa suomalainen kovatasoisessa Yhdysvaltain sarjassa. Maajoukkueen muut pelaajat pelaavat kotimaan sarjassa.

Suomen MM-alkulohkon kovin joukkue on vuoden 2012 Lontoon paralympialaisten kultamitalisti Australia. Maailmanrankingissa Australia on Yhdysvaltojen perässä kakkosena. Suomen lohkon joukkueista Kanada on maailmanrankingin kolmas, Iso-Britannia viides ja Tanska kuudes. Myös Belgia (9.) on Suomen (11.) edellä.

MM-kilpailuihin valmistavassa turnauksessa heinäkuussa Sveitsissä Suomi voitti Belgian mutta hävisi Iso-Britannialle. Viime vuoden EM-kilpailujen alkulohkossa Suomi onnistui voittamaan Iso-Britanniankin.

Alkulohkon kaksi parasta joukkuetta etenee välieriin ja ennakkoon ajateltuna nuo paikat on varattu koville Australialle ja Kanadalle. Suomelle hyvä tavoite olisi selviytyä lohkossaan neljän parhaan joukkoon ja sitä kautta päästä pelaamaan turnauksessa sijoista 5–8. Neljä vuotta sitten Suomi sijoittui Kanadan MM-kilpailuissa 11:nneksi. Lontoon paralympialaisiin Suomi ei selviytynyt mukaan.

MM-kilpailujen alkulohkot

  • Lohko A: Kanada, Australia, Iso-Britannia, Tanska, Suomi, Belgia
  • Lohko B: Japani, USA, Ruotsi, Saksa, Ranska, Uusi-Seelanti

Suomen ottelut (Suomen aikaa)

  • Ti 5.8.
    • 13.30 Suomi–Belgia
  • Ke 6.8.
    • 11.00 Iso-Britannia–Suomi
    • 18.30 Suomi–Kanada
  • To 7.8.
    • 13.30 Australia–Suomi
  • Pe 8.8.
    • 14.45 Suomi–Tanska
  • La 9.8.
    • Välierät ja sijoitusottelut
  • Su 10.8.
    • Mitalipelit ja sijoitusottelut

Suomen joukkue

Pelaajat

  • Mauri Vironmäki, Kaarina
  • Jukka Parviainen, Helsinki
  • Leevi Ylönen, Helsinki
  • Tuukka Nisso, Helsinki
  • Santeri Martikainen, Lahti
  • Antti Sinisaari, Porvoo
  • Risto Mört, Salo
  • Tuomas Tella, Järvenpää
  • Anna Pasanen, Helsinki

Valmentajat

  • Valtteri Lehtinen, Helsinki
  • Erkki Lämsä, Helsinki
  • Tommi Ojanen, Nastola

MM-kilpailujen kotisivut: 2014wrwc.dhif.dk