Markku Artiolan pitkä odotus palkittiin sivuvaunuluokan mestaruudella

Markku Artiola ja Kasper Arokivi (kuva: Edgar Seemendi)

Markku Artiolaa ei voi syyttää lyhytjänteisyydestä. Kouvolalainen tahkosi ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan kisoja 36 vuotta ennen kuin irtosi ensimmäinen SM-sarjan kokonaiskilpailun voitto. Artiola, 61, saavutti mestaruuden yhdessä kyytiläisensä Kasper Arokiven kanssa.

– Tuleeko mieleen ketään, joka olisi yhtä pitkään tavoitellut urheilussa jotain, Artiola kysyy virnistäen.

Artiola aloitti sivuvaunuluokan osakilpailujen kiertämisen vuonna 1983, kauan ennen kuin nykyinen ”purkkiorja” Arokivi oli syntynytkään. Vuonna 1988 Artiola joutui Ruotsissa ajetussa kisassa kohtalokkaaseen onnettomuuteen, jonka seurauksena hän halvaantui.

– Oikeastaan vuosi 1989 meni niin, että kävin vain testaamassa yhtä pyörää, että onko ajaminen minun vammallani ensinkään mahdollista. Vuonna 1990 olin taas kisoissa mukana, Artiola kertaa.

Kyytiläiset ovat Artiolan vierellä vaihtuneet vuosien varrella. Arokiven kanssa päättynyt kausi oli toinen.

– Ja homma mitä todennäköisimmin jatkuu Kasperin kanssa myös ensi kaudella, kunhan hän saa ranteensa kuntoon. Hän loukkasi sitä tipahdettuaan kyydistä Virossa, Artiola sanoo ja lisää purkkiorjien putoamisia tapahtuvan silloin tällöin.

– Hyvä kyytiläinen on sellainen, joka osaa lukea kropallaan pyörän käyttäytymistä. Liikkuu siellä sillä tavalla, ettei kuski sitä oikeastaan edes huomaa. Kyytiläisiä voi löytää sieltä täältä, kun vaan pitää suutaan auki. Aina silloin tällöin joku on kiinnostunut kokeilemaan.

Kaudella 2018 ratamoottoripyöräilyn SM-sarjasta peruuntui Vetelin Kemoran osakilpailu, joten sarja typistyi neljän kisaviikonlopun mittaiseksi. Virtasalmen Motoparkissa ajettiin kahteen otteeseen, Jurvan Botniaringillä ja Alastarossa kertaalleen molemmissa.

Artiola ja Arokivi keräsivät neljästä osakilpailusta, eli kahdeksasta kisalähdöstä 156 pistettä ja veivät mestaruuden selkeällä erolla kakkoseksi sijoittuneisiin Timo Kallioon ja Jere Nuppolaan (113). Kolmanneksi sarjassa sijoittui MM-sarjaakin ajava Pekka Päivärinta yhdessä Anssi Rekolan kanssa. Päivärinta/Rekola tosin osallistui vain kahteen kisaviikonloppuun ja keräsi niistä täydet 100 pistettä.

Markku Artiola kyydittää halukkaita kokeilijoita ja esittelee alaraajahalvaantuneen käyttöön modifoitua moottoripyöräänsä Pohjanmaalla Jurvan Botniaringillä lauantaina 22.9. Jos kiinnostaa tulla kyytiin tai tutustumaan Artiolan menopeliin, niin ota yhteyttä: puh. 0400 651 007.

Kuva: Edgar Seemendi