Suomen naisille sarjanousu ja hopeamitalit maalipallon B-sarjan EM-kilpailuista

Susanna Halme

Suomen naisten maalipallomaajoukkue palasi takaisin EM-kilpailujen A-sarjaan sijoituttuaan toiseksi Puolan Chorzowissa pelatuissa B-sarjan EM-kilpailuissa. Lauantain finaalissa Suomi taipui Ukrainalle niukasti luvuin 1–2 (0–0), mutta sarjanousu oli varmistunut jo perjantain 6–0-välierävoitossa Ruotsista.

– Tietysti heti tappion jälkeen vähän harmittaa, mutta meidän tavoitteemme oli nousta A-sarjaan, joten se välieräpeli oli todellisuudessa turnauksen tärkein ottelu, totesi Suomen pelaaja Susanna Halme.

Espoolaistunut akaalainen ei ollut täysin tyytymätön finaalinkaan. Halme on puolustuspelin erikoispelaaja, joten vähämaalinen ottelu miellytti.

– Siinä oli vastakkain selkeästi turnauksen kaksi parasta puolustusjoukkuetta. Oli hienot finaalilukemat, Halme totesi.

Toki Suomi ja Ukraina olivat melko selkeällä marginaalilla turnauksen parhaat joukkueet kaikilla muillakin mittareilla, siitä kertovat mm. välieräotteluiden lopputulokset. Suomi voitti Ruotsin 6–0 ja Ukraina Belgian 11–1. Kolmannen A-sarjapaikan nappasi lauantain pronssiottelusta Ruotsi Belgian nenän edestä.

Suomi sai Chorzowin kisoihin merkittävän vahvistuksen, kun maajoukkueuransa vuoteen 2014 päättänyt Katja Heikkinen palasi vahvuuteen. Toisaalta nuoret Miina Grönroos ja Raisa Kuusela olivat B-sarjan EM-kilpailuissa valmiit aiempaa huomattavasti vastuullisempiin rooleihin.

– Meidän selkeä etu turnauksen muihin joukkueisiin verrattuna oli, että pystyimme kierrättämään laajaa kokoonpanoa. Mukana oli sopivasti nuoruutta ja kokemusta, kiitteli Halme.

Naisten maajoukkueen sarjanousu tietää sitä, että ensi vuoden lokakuussa Saksan Rostockissa pelattavissa A-sarjan EM-kilpailuissa esiintyvät sekä Suomen miehet että naiset. EM-kilpailut ovat viimeinen tilaisuus varmistaa paikka vuoden 2020 Tokion paralympialaisiin. Kesä-heinäkuussa 2019 pelataan myös erillinen paralympiakarsintaturnaus Yhdysvaltain Fort Waynessa.

MAALIPALLON B-SARJAN EM-KILPAILUT, CHORZOW, PUOLA 22.–30.9.2018

NAISET

Lohko X

  • Suomi–Unkari 10–0
    • Suomen maalit: Raisa Kuusela 3, Krista Leppänen 3, Susanna Halme 2, Miina Grönroos, Katja Heikkinen
  • Hollanti–Suomi 0–7
    • Suomen maalit: Leppänen 5, Heikkinen 2
  • Suomi–Espanja 4–1
    • Suomen maalit: Leppänen 4
  • Puola–Suomi 5–10
    • Suomen maalit: Kaisu Hynninen 3, Grönroos 2, Heikkinen 2, Halme, Kuusela, Leppänen

Lohkon loppujärjestys

  1. Suomi 4 4 0 0 31–6 12
  2. Hollanti 4 3 0 1 35–21 9
  3. Espanja 4 2 0 2 19–25 6
  4. Puola 4 1 0 3 14–27 3
  5. Unkari 4 0 0 4 17–37 0

Puolivälierät

  • Suomi–Ranska 11–1
    • Suomen maalit: Leppänen 5, Heikkinen 3, Halme 2, Kuusela

Välierät

  • Suomi–Ruotsi 6–0
    • Suomen maalit: Heikkinen 3, Leppänen 3
  • Ukraina–Belgia 11–1

Loppuottelu

  • Suomi–Ukraina 1–2
    • Suomen maali: Leppänen

SUOMEN JOUKKUE

Pelaajat

  • Miina Grönroos, Riihimäki
  • Susanna Halme, Espoo
  • Katja Heikkinen, Lahti
  • Kaisu Hynninen, Espoo
  • Raisa Kuusela, Rovaniemi
  • Krista Leppänen, Tampere

Valmennus

  • Petri Posio (päävalmentaja)
  • Maarit Lehto
  • Arttu Mäkinen

EM-kilpailujen Facebook-sivuthttps://www.facebook.com/eurogoalball2018