VAU:n joulukalenteri, luukku 9 – Teemu Lakkasuo

Teemu Lakkasuo

Olen Teemu Lakkasuo ja toimin VAU:ssa markkinointipäällikkönä. Pyrin kehittämään VAU:n varainhankintaa ja yritysyhteistyökumppanuuksia.

Olen luontoliikunnasta ja ulkona olosta tykkäävä monilajikuntoilija. Lumi, jää ja kaamos ovat lähellä sydäntä ja moni reissu on suuntautunut Käsivarren erämaa-alueelle juurikin kaamosaikaan. Puuton, avara maisema puhuttelee ja Suomen Ylä-Lappi tarjoaa mahtavan puhtaan valkoisen maiseman.

Myös kesäinen luonto puhuttelee vahvasti, mutta hyttyset, sääsket, polttiaiset tms. eivät lisää innostusta. Sulanmaanvaellukset ovat pääsääntöisesti suuntautuneet muualle kuin Suomeen. Olen tehnyt eri pituisia luontoretkiä niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin Etelämantereellakin ja nukkunut teltassa kaikilla retkillä yhteensä noin 1–2 vuotta.

Tällä hetkellä liikun omaksi iloksi ja oman kunnon ylläpitämiseksi noin 3–5 kertaa viikossa. Repertuaariin kuuluvat pyöräily, juoksu (tai näillä vauhdeilla pitäisi ehkä sanoa hölkkä), matkaluistelu sekä kävely ja muu hyötyliikunta.

Jouluja on tullut vietettyä eri maissa ja erilaisten liikunnallistenkin juttujen tiimoilla, joten jouluun valmistautuminen ei minulle ole mitenkään iso juttu. Joulua voi viettää monella tapaa ja tilanteeseen sopivasti – rauhallisesti kotona, hiekkarannalla Karibialla tai autiotuvassa Käsivarren erämaa-alueella.

VAU:n joulukalenterissa joka päivä jouluaattoon saakka VAU:n työntekijä tai aktiivinen vapaaehtoistoimija esittelee itsensä. Joulukalenterin aiemmat luukut löytyvät TÄÄLTÄ.