Pajulahti Games: Special Olympics -uimari Tatu Kantonen kulkee lujaa myös suksilla

Tatu Kantonen

Vammaisurheilun kansainvälinen Pajulahti Games -kilpailutapahtuma jatkui lauantaina kuuden lajin voimin. Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa pelattiin läpi päivän kovatasoisia kansainvälisiä pelejä maalipallossa, istumalentopallossa ja sokkopingiksessä. Lisäksi Pajulahdessa kisattiin sovelletun judon kansainvälinen turnaus ja paravoimanoston avoimet SM-kilpailut.

Pajulahti Gamesin uutuuslaji oli kehitysvammaisten Special Olympics -alppihiihto. Lauantaina 20 laskijaa Suomesta ja Norjasta laski Messilässä pujottelussa ja suurpujottelussa. Mukana oli muun muassa Tatu Kantonen, jonka hienot uinnit ja tunteikkaat tuuletukset moni muistaa vuoden 2015 Los Angelesin Special Olympics -kesämaailmankisoista.

– Tämä on minun kolmas kauteni alppihiihdossa. Alppihiihto tukee uimista oikein hyvällä tatsilla, kokenut uimari Kantonen sanoi.

Kantonen osoitti lauantaina Messilän rinteessä olevansa paitsi sulavaliikkeinen uimari myös vauhdikas keppien seassa pujottelija. Molemmista lajeista 34-vuotias turkulainen löytää positiivisia puolia.

– Sellainen lämmin keli, niin kuin Los Angelesin kisoissa oli, on mukava, mutta kyllä tällaiselle alppinistille kelpaa myös pakkanen, vaikka olenkin enemmän tunnettu uintipiireistä, Kantonen muotoili.

Kantonen nappasi lauantaina kultamitalin sekä pujottelusta että suurpujottelusta omassa tasoryhmässään.

Naisten istumalentopalloturnauksessa Suomi on kulkenut kahden ensimmäisen kisapäivän ajan muilta osin tappiosta tappioon, mutta lauantai-iltapäivänä joukkue onnistui yllättämään lajin hallitsevan maailmanmestarin Venäjän 3–1 (25–18, 17–25, 25–23, 25–20). Iso palanen Suomen voitossa oli jyväskyläläinen Maria Viitala, joka teki lauantaina paluun maajoukkuepaitaan pitkän tauon jälkeen.

– Olen ollut 3,5 vuotta poissa lapsen syntymän jälkeen. Palokan Pyryssä olen kyllä pelannut istumalentopalloa, mutta nyt tein paluun maajoukkueeseen. Tämä oli tällainen pikakomennus, mutta pelikaverit ovat onneksi entuudestaan tuttuja, Viitala totesi.

Suomi pelaa sunnuntaiaamuna naisten istumalentopalloturnauksen pronssista Saksaa vastaan. Alkusarjassa Suomi hävisi molemmat ottelunsa Saksalle 0–3. Loppuottelussa kohtaavat Venäjä ja Ukraina.

Maalipallossa Suomi Valkoinen -nimellä kulkeva miesten maajoukkueen puolikas eteni turnauksen finaaliin voitettuaan lauantaina ensin Etelä-Korean 13–5 ja lauantai-iltana Tšekin dramaattisen loppukirin ansiosta 6–5. Sunnuntain finaalissa vastaan asettuu kivikova paralympiakultamitalisti Liettua. Suomen sininen joukkue hävisi lauantaina ensin Liettualle ja Etelä-Korealle ja vielä illan päätteeksi pronssiottelukarsintapelissä Tšekille. Sininen joukkue jäi turnauksessa viimeiseksi.

Naisten maalipallomaajoukkueelle lauantai oli erinomainen. Suomi voitti Tanskan 5–2 ja Iso-Britannian 3–1. Tamperelainen Krista Leppänen heitti Suomen kaikki kahdeksan maalia. Suomi kohtaa sunnuntain pronssiottelussa Tanskan. Loppuottelussa pelaavat Venäjän ykkös- ja kakkosjoukkue.

Sokkopingiksessä suomalaispelaajat olivat vahvoja. Naisissa Jaana Pesari ja Hanna Vilmi etenivät välieriin, joskin Vilmin jatkosarjatappio Italian Piera Folinolle tiesi sitä, että Pesari ja Vilmi kohtaavat toisensa sunnuntaiaamun välierässä. Miehissä suomalaisia rynnisti välieriin peräti kolme. Ari Lahtinen ja Teemu Ruohonen kohtaavat ensimmäisessä välierässä, Juha Oikarainen ja maailmanlistan ykkönen, Slovenian Peter Zidar toisessa.

Lauantaina käytiin myös sovelletun judon kisat Pajulahden Nikula-hallissa. Mukana oli yli 50 suomalaisjudokan lisäksi myös judokoita Ruotsista ja Romaniasta. Paravoimanoston avoimissa SM-kilpailuissa kansainvälisissä kisoissakin pärjänneet Juhani KokkoHarri Kauppila, Janne Piipponen ja Reetta Jokinen saivat kauloihinsa SM-kultamitalit.

Vammaisurheilun kansainvälinen Pajulahti Games -kilpailutapahtuma, Liikuntakeskus Pajulahti, Lahti 18.–20.1.2019, 2. kilpailupäivän tuloksia

Alppihiihto

Pujottelu

Naiset

  • Divisioona 1: 1) Anja Wold Lunde Norja 1.30,28, 2) Emile Grenan Norja 1.31,28 (+1.00), 3) Saga Hänninen Suomi 1.45,13 (+15,13).
  • Divisioona 2: 1) May Grønvold Norja 1.45,97, 2) Tanja Pyykkö Suomi 1.51,44 (+5,47), 3) Saimi Oksa Suomi 1.59,85 (+13,88).
  • Divisioona 3: 1) Erika Rämö Suomi 2.07,18, 2) Veera Luhtanen Suomi 2.09,78 (+2,60), 3) Roosa Kukkumäki Suomi 2.31,90 (+24,72).

Miehet

  • Divisioona 1: 1) Marco Magi Suomi 1.18,79, 2) Toivo Laiho Suomi 1.21,88 (+3,09), 3) Martin Sletten Erksen Norja 1.27,38 (+8,59).
  • Divisioona 2: 1) Tatu Kantonen Suomi 1.33,72, 2) Jesse Honkonen Suomi 1.38,78 (+5,06), 3) Andreas Enger Schreiner Norja 1.45,13 (+11,41).
  • Divisioona 3: 1) Teo Ruoslahti Suomi 1.43,53, 2) Markus Lie Tønnesen Norja 1.50,71 (+7,18), 3) Kasperi Immonen Suomi 1.59,48 (+15,95).

Lumilautailu

  • Divisioona 1: 1) Saul Päivinen Suomi 2.05,28, 2) Janne Matilainen Suomi 2.47,54 (+42,26).

Suurpujottelu

Naiset

  • Divisioona 1: 1) Emile Grenan Norja 1.01,04, 2) Anja Wold Lunde Norja 1.03,74 (+2.70), 3) Saga Hänninen Suomi 1.13,46 (+12,42).
  • Divisioona 2: 1) May Grønvold Norja 1.13,84, 2) Tanja Pyykkö Suomi 1.15,40 (+1,56), 3) Saimi Oksa Suomi 1.29,17 (+15,33).
  • Divisioona 3: 1) Veera Luhtanen Suomi 1.32,89, 2) Erika Rämö Suomi 1.40,13 (+7,24), 3) Roosa Kukkumäki Suomi 1.55,76 (+22,87).

Miehet

  • Divisioona 1: 1) Marco Magi Suomi 54,78, 2) Toivo Laiho Suomi 56,69 (+1,91), 3) Martin Sletten Erksen Norja 1.01,53 (+6,75).
  • Divisioona 2: 1) Tatu Kantonen Suomi 1.05,97, 2) Jesse Honkonen Suomi 1.07,21 (+1,24), 3) Andreas Enger Schreiner Norja 1.10,78 (+4,81).
  • Divisioona 3: 1) Teo Ruoslahti Suomi 1.15,67, 2) Markus Lie Tønnesen Norja 1.16,06 (+0,39), 3) Kasperi Immonen Suomi 1.31,25 (+15,58).

Lumilautailu

  • Divisioona 1: 1) Saul Päivinen Suomi 1.26,49, 2) Janne Matilainen Suomi 1.47,31 (+20,82).
     

Maalipallo

Miehet

  • Liettua–Suomi Sininen 11–1 (2–1)
    • Suomi Sinisen maali: Ville Montonen 1
  • Etelä-Korea–Suomi Valkoinen 5–13 (1–6)
    • Suomi Valkoisen maalit: Erkki Miinala 6, Jarno Mattila 5, Markus Tihumäki 2
  • Tšekki–Liettua 1–7 (1–3)
  • Suomi Sininen–Etelä-Korea 4–9 (2–5)
    • Suomi Sinisen maalit: Eetu Eronen 3, Ehsan Zoveidavi 1
  • Suomi Valkoinen–Tšekki 6–5 (1–3)
    • Suomi Valkoisen maalit: Erkki Miinala 4, Jarno Mattila 1, Joni Ylönen 1

Alkusarjan lopputilanne

  1. Liettua 4 3 0 1 40–20 9
  2. Suomi Valkoinen 4 3 0 1 31–23 9
  3. Etelä-Korea 4 3 0 1 37–34 9
  4. Suomi Sininen 4 1 0 3 13–31 3
  5. Tšekki 4 0 0 4 18–30 0

Pronssiottelukarsintaottelu (Alkusarjan 4.–Alkusarjan 5.)

  • Suomi Valkoinen–Tšekki 4–8

Sunnuntain ottelut

  • 10.00 Pronssiottelu: Etelä-Korea–Tšekki
  • 12.00 Loppuottelu: Liettua–Suomi Valkoinen

Naiset

  • Venäjä I–Iso-Britannia 7–0 (4–0)
  • Suomi–Tanska 5–2 (3–2)
    • Suomen maalit: Krista Leppänen 5
  • Venäjä II–Venäjä I 3–9 (2–7)
  • Iso-Britannia–Suomi 1–3 (0–1)
    • Suomen maalit: Krista Leppänen 3
  • Tanska–Venäjä II 7–9 (5–5)

Alkusarjan lopputilanne

  1. Venäjä I 4 4 0 0 32–7 12
  2. Venäjä II 4 3 0 1 38–30 9
  3. Suomi 4 2 0 2 14–25 6
  4. Tanska 4 1 0 3 19–23 3
  5. Iso-Britannia 4 0 0 4 12–30 0

Pronssiottelukarsinta (Alkusarjan 4.–Alkusarjan 5.)

  • Tanska–Iso-Britannia 6–3 (4–1)

Sunnuntain ottelut

  • 09.00 Pronssiottelu: Suomi–Tanska
  • 11.00 Loppuottelu: Venäjä I–Venäjä II
     

Istumalentopallo

Naiset

  • Saksa–Venäjä 0–3 (14–25, 6–25, 15–25)
  • Ukraina–Suomi 3–1 (25–19, 21–25, 25–22, 25–10)
  • Saksa–Ukraina 1–3 (25–21, 7–25, 22–25, 21–25)
  • Venäjä–Suomi 1–3 (18–25, 25–17, 23–25, 20–25)
  • Suomi–Saksa 0–3 (24–26, 12–25, 19–25)
  • Ukraina–Venäjä 1–3 (15–25, 25–13, 14–25, 13–25)

Alkulohkon tilanne

  1. Venäjä 6 5 0 0 1 16–4 474–354 15
  2. Ukraina 6 4 0 0 2 13–8 464–403 12
  3. Saksa 6 2 0 0 4 7–12 349–423 6
  4. Suomi 6 1 0 0 5 4–16 376–483 3

Sunnuntain ottelut

  • 09.00 Pronssiottelu: Saksa–Suomi
  • 10.30 Loppuottelu: Venäjä–Ukraina

 

Voimanosto

Paravoimanoston avoimet SM-kilpailut (penkkipunnerrus)

Naiset

  • Alle 45 kg: 1) Reetta Jokinen Piikkiön Kehitys 35kg.
  • Alle 67 kg: 1) Jelena Pipper Viro 47kg.
  • Yli 86 kg: 1) Virpi Turkki Tampereen Seudun Invalidit 40kg.

Miehet

  • Alle 65 kg: 1) Juhani Kokko Oulunsalon Taisto 155kg, 2) Qadeer Hindreen Irak 120kg, 3) Eetu Viitala Pajulahti LPT 80kg.
  • Alle 80 kg: 1) Harri Kauppila Oulunsalon Taisto 163kg.
  • Alle 88 kg: 1) Janne Piipponen Iin Yritys 175kg.

 

Judo

Sovelletun judon kilpailut

  • SJ-40: 1) Joona Virtanen, Raision Ryhti, 2) Väinö Tuurna Tampereen Judoseura, 3) Jeru Kuusikko Raision Ryhti.
  • SJ-50: 1) Eetu Isosalo, Raision Ryhti, 2) Noah Crozier, Raision Ryhti, 3) Timo Luoranen, Sakura Kuopio, 4) Niklas Löfman, Raision Ryhti, 5) Jani Honkanen, Sakura Kuopio.
  • SN+78: 1) Teemu Partanen, Lappeenrannan Kamiza, 2) Kirsi Komppa, Mikkelin Judo, 3) Thomas Blomster, Lahden Judoseura.
  • SN-63: 1) Piia Komppa, Mikkelin Judo, 2) Taika Mylläri, Tikkurilan Judokat, 3) Maiju Marttinen, Mikkelin Judo ja Sanna-Maarit Tapaninen, Lahden Judoseura.
  • SN-52: 1) Sonja Salakka, Lahden Judoseura, 2) Hanna Summanen, Raision Ryhti, 3) Christa Torkell, Tikkurilan Judokat.
  • SM+73: 1) Jusa Jokiniemi, Sakura Kuopio, 2) Matti Heino, Raision Ryhti, 3) Petri Huuskonen, Sakura Kuopio ja Markus Vainio, Raision Ryhti.
  • SM+80: 1) Ilpo Lautala, PoPjudo Karhula, 2) Wille Lahdenperä, Mikkelin Judo, 3) Janne Pirhonen, Lappeenrannan Kamiza, 4) Toni Rennola, Lappeenrannan Kamiza.
  • SM-100: 1) Toni Pylkkänen, Lappeenrannan Kamiza, 2) Henri Kajan, Tikkurilan Judokat, 3) Pauli Woolston, Lahden Judoseura.
  • SM-66: 1) Ville Matikainen, Tikkurilan Judokat, 2) Joona Kaukonen, Kirkkonummen Judoseura, 3) Mikko Niskanen, Sakura Kuopio, 4) Aleksi Luukkonen, Mikkelin Judo.
  • SM-70: 1) Elmo Suurkuukka, Lappeenrannan Kamiza, 2) Jaakko Mäenpää, Lahden Judoseura, 3) Karri Virtanen, Lappeenrannan Kamiza, 4) Toni Mäkinen, Lahden Judoseura.
  • SM-90: 1) Timo Riittinen, Mikkelin Judo, 2) Laurentiu Zelko, Romania, 3) Alexandru Stefan Galatanu, Romania.
  • SM-55: 1) Ville Lindroos, Raision Ryhti, 2) Jesse Salin, Tikkurilan Judokat, 3) Kristian Salin, Tikkurilan Judokat, 4) Jesper Ristimäki, Tampereen Judoseura.
  • Newasa: 1) Veeti Knuutinen, Lahden Judoseura, 2) Tomas Tamminen, Raision Ryhti, 3) Tuomas Venäläinen, Mikkelin Judo.

 

Sokkopingis

Suomalaispelaajien lauantain tulokset

Miehet

Ylempi jatkolohko I

  • Ari Lahtinen Suomi–Emiliano Garay Italia 2–0 (11–4, 11–5)
  • Zygimantas Matusevicuis Liettua–Ari Lahtinen Suomi 0–2 (6–11, 7–11)
  • Peter Zidar Slovenia–Ari Lahtinen Suomi 0–2 (5–11, 6–11)

Ylempi jatkolohko J

  • Adrian Sloninka Puola–Juha Oikarainen Suomi 0–2 (11–13, 7–11)
  • Teemu Ruohonen Suomi–Robert Lätt Viro 2–0 (11–4, 12–8)
  • Juha Oikarainen Suomi–Teemu Ruohonen Suomi 1–2 (6–11, 11–9, 9–11)
  • Adrian Sloninka Puola–Teemu Ruohonen Suomi 1–2 (11–8, 1–11, 9–11)
  • Robert Lätt Viro–Juha Oikarainen Suomi 2–1 (8–11, 11–9, 11–9)

Ylempi jatkolohko L

  • Jouni Viitamäki Suomi–Pavol Kubosko Slovakia 1–2 (8–12, 11–9, 5–11)
  • Ondrej Konet Tšekki–Jouni Viitamäki Suomi 0–2 (3–12, 5–12)
  • Jouni Viitamäki Suomi–Alisher Hozanijazov Viro 1–2 (11–6, 7–11, 10–12)

Alempi jatkolohko N

  • Olli Kytöviita Suomi–Christoph Niehaus Saksa 0–2 (9–11, 8–11)
  • Olli Kytöviita Suomi–Deniz Kurtoglu Saksa 2–1 (12–3, 2–11, 11–9)
  • Pierre Bertrand Ranska–Olli Kytöviita Suomi 0–2 (8–12, 6–11)

Puolivälierät

  • Ari Lahtinen Suomi–Jouni Viitamäki Suomi 3–1 (13–10, 12–2, 6–11, 11–8)
  • Teemu Ruohonen Suomi–Marco Carrai Italia 3–0 (11–8, 11–2, 11–6)
  • Stefan Marcin Slovakia–Juha Oikarainen Suomi 0–3 (9–12, 5–11, 4–12)
  • Alisher Hozanijazov Viro–Peter Zidar Slovenia 0–3 (10–13, 6–12, 9–12)

Sijoitusottelu, sijat 17–18

  • Denis Repa Slovenia–Olli Kytöviita Suomi 2–0 (11–4, 12–0)

Sijoitusottelu, sijat 5–8

  • Jouni Viitamäki Suomi–Marco Carrai Italia 2–0 (12–10, 12–7)

Sunnuntain välierät

  • Ari Lahtinen Suomi–Teemu Ruohonen Suomi
  • Juha Oikarainen Suomi–Peter Zidar Slovenia

Sunnuntain sijoitusottelu, sijat 5–6

  • Jouni Viitamäki Suomi–Stefan Marcin Slovakia

Naiset

Ylempi jatkolohko 1

  • Jaana Pesari Suomi–Oksana Dobrobolskaja Latvia 2–1 (2–11, 11–8, 11–8)
  • Monika Szwalek Puola–Jaana Pesari Suomi 0–2 (1–11, 1–11)
  • Jaana Pesari Suomi–Tanja Oranic Slovenia 2–0 (11–2, 11–8)

Ylempi jatkolohko 2

  • Hanna Vilmi Suomi–Piera Folino Italia 0–2 (4–12, 2–11)
  • Sanja Kos Slovenia–Hanna Vilmi Suomi 0–2 (3–11, 8–11)
  • Hanna Vilmi Suomi–Elvina Vidot Ranska 2–1 (8–12, 12–5, 11–8)

Sunnuntain välierät

  • Jaana Pesari Suomi–Hanna Vilmi Suomi
  • Piera Folino Italia–Oksana Dobrovolskaja Latvia

Lisätiedot Pajulahti Gamesista kisasivuiltawww.pajulahtigames.fi