Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset sai KEHU:sta paljon irti – Uusi haku aukeaa huhtikuussa

Haku VAU:n jäsenyhdistyksille ja -seuroille tarkoitettuun kehittämisohjelmaan eli KEHU:un avautuu 1.4. ja päättyy 15.5.2019. KEHU:un valittavat yhdistykset saavat VAU:sta oman sparraajan, jonka tukemana mietitään kehittämisen paikkoja. Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset (HUN) haki ohjelmaan mukaan vuonna 2017 ja heidän sparraajakseen nimettiin VAU:n tutkimuspäällikkö Aija Saari

HUN on esimerkki yhdistyksestä, jossa vain muutamalla tapaamiskerralla saatiin paljon aikaan. Ensimmäisessä tapaamisessa käytiin läpi yhdistyksen liikuntatoimintaa sekä VAU:n koulutusvinkkejä ja tukimuotoja. Liikunnan vertaisohjaajien Iloliikuttaja-koulutukseen päätettiin lähettää useampi henkilö, jotta ohjaajat saisivat tukea toisistaan. HUN:n jäsen Vantaan Näkövammaiset puolestaan haki ja sai Startti-stipendin välineiden hankintaan.

Hyvistä tuloksista huolimatta HUN:ista toivottiin VAU:lta tiiviimpää läsnäoloa yhdistysten arjessa. Myös KEHU:ssa voisi olla enemmän tapaamisia ja yhteistä ideointia.

– Tulkaa mukaan jäseniltoihin, vierailemaan ja vaihtamaan mielipiteitä!

Iloliikuttajista tuli Vantaalla kiloliikuttajia

– Istu tuolin reunalla, selkä suorana! Muista hengittää! Tömistä kovempaa, jalat liikkeelle! 

Vantaan Ruusupaviljongissa hikoilee kymmenkunta hyväntuulista tuolijumppaajaa. Ohjausvuorossa on koulutuksen käynyt aito Iloliikuttaja, Vantaan Näkövammaisten järjestösihteeri Tarja Heikkilä.  

Tarja on yksi neljästä HUN:n jäsenestä, jotka osallistuivat VAU:n ja Liikuntakeskus Pajulahden järjestämään Iloliikuttaja-koulutukseen vuosi sitten. Kaksiosainen koulutus antoi kipinän viikottaiseen kiloliikuttajajumppaan. Viime viikon ohjauksesta vastasi liikuntatoimikunnan jäsen Heidi Ikäheimonen. Ensi viikolla on HUN:n puheenjohtajan ja liikuntavastaavan Anneli Iltasen vuoro.

– Se on sitten jumppaa lattiatasossa, koska on perustaito mennä lattialle ja tulla sieltä pois, Anneli lupaa. 

HUN kattaa koko Uusimaan ja on jäsenistöltään suurin näkövammaisten alueyhdistys. Sen toimialueella toimii kuusi paikallisyhdistystä. Yhdistyksen toiminnoista juuri liikunta vetää eniten jäseniä.

– Kuntosali, vesijumppa, uinti, kiloliikuttajat, kuntosali, jooga, keilailu, sokkopingis, nuorten Sporttis ja Treenis. Liikunta on suosittua, Anneli luettelee.

Jumppien lisäksi yhdistyksen Iloliikuttajat järjestävät tapahtumia, kuten lajikokeilupäivän helmikuussa. Pyynnöstä vieraillaan myös muissa tapahtumissa, joissa tarvitaan vertaisohjaajaa.

Iloliikuttaja-koulutus antoi hyvät eväät

VAU:n Iloliikuttaja-vertaisohjaajakoulutus on kaksiosainen. Tammikuun käynnistysjaksolla tutustutaan liikunnan ohjaamisen perusteisiin. Syyskuussa järjestettävällä päätösjaksolla pyritään suunnittelemaan valmis vuosiohjelma.

– Koulutus antoi hyvät alkueväät jumppien ohjaamiseen, Pajulahti on paikkana hyvä ja ohjaajat osasivat asiansa, kiittelee Anneli.

Koulutuksen aikana kolmikko innostui suunnittelemaan kokonaisen jäsenille suunnatun tapahtumapäivän järjestämistä Pajulahdessa.

Pientä kehittämistäkin löytyi. Esteettömyysratkaisuistaan tunnettu Pajulahti voisi kertoa aktiivisemmin näkövammaisille asiakkaille millaisia ratkaisuja opistolta löytyy.

– Ei voi osata lähteä tunnustelemaan ovenpieliä tai etsimään pistekirjoituksella tehtyjä opasteita, ellei niistä ole kerrottu etukäteen, että sellaisia on. Alueesta tehty kohokarttakin löytyi sattumalta, naiset muistelevat.

Kaksi muuta toivetta lähetetään VAU:lle. Kurssilla olisi hyvä olla yleisavustaja, koska muuten porukka ryhtyy avustamaan toisiaan. Se vie voimavaroja ja on poissa oppimisesta, jos heikolla näkökyvyllä yrittää auttaa toista, vaikka ruokailutilanteessa, vinkkaa Tarja.

Erilaiset apuvälinekokeilut yli vammarajojen voisivat olla tarpeen. Esimerkiksi Anneli koki hankalaksi pohtia, miten jonkun liikkeen voisi tehdä pyörätuolista käsin. Sokealla ei välttämättä ole mitään kokemusta pyörätuolista.

Lisätiedot VAU:n KEHU-ohjelmastahttps://www.vammaisurheilu.fi/palvelut/jasenpalvelut/kehittamisohjelma

Teksti ja kuvat: Aija Saari