Sisujengin tenniskaksikon ensiesiintyminen Special Olympics -areenalla sai valmentajan herkistymään

Roger Nyberg ja Sanna Sepponen

– Roger, oletko sä nyt ylpeä meistä, Suomen Special Olympics -joukkueen tenniksenpelaaja Sanna Sepponen kysyi valmentaja Roger Nybergiltä, kun sekä Sepposen itsensä että toisen tennisässän Tommi Tyynilän ensiesiintyminen kehitysvammaisten Special Olympics -kesämaailmankisoissa Abu Dhabissa oli onnistuneesti ohi.

– Mä olen aina ylpeä teistä, ei siihen mitään pelejä tarvita, Nyberg sanoi ja myönsi olleen herkkä hetki, kun omat suojatit astelivat ensi kertaa Zayed Sports Cityn tennispyhätön kentille.

Tenniskoulu Hedmanin valmentaja Nyberg on tuntenut Tommi Tyynilän jo pienestä pojasta saakka ja luotsannut Sanna Sepposta ja muita Open Tennis Clubin erityisryhmäläisiäkin jo pidemmän aikaa. Nelisen vuotta sitten starttasi projekti, jonka tavoitteena oli saada ensimmäiset suomalaiset tenniksenpelaajat Special Olympics -maailmankisoihin ja nyt Tyynilän, Nybergin ja Sepposen muodostama kova kolmikko on Arabiemiraattien lämmössä.

Tiistaina tenniksessä pelattiin Special Olympics -kisajärjestelmään kuuluvia tasoluokitteluotteluita. Special Olympics -kisoissa urheilijat tai joukkueet jaetaan kisojen alkajaisiksi tasoluokittelujen avulla noin 3–8 osallistujan mahdollisimman tasaväkisiin divisiooniin. Varsinaisissa kilpailuissa, jotka tenniksen osalta alkavat perjantaina, pelataan sitten mitaleista kussakin divisioonassa. Näin jokainen kehitysvammainen urheilija, riippumatta vamman asteesta, saa mahdollisuuden kilpailla tasaväkisesti mitaleista.

Tommi Tyynilä

Sanna Sepponen hävisi ensimmäisessä tasoluokitteluottelussaan Syyrian pelaajalle, mutta voitti toisessa pelissään Turkmenistanin edustajan. Tommi Tyynilä puolestaan otti tiistain ainoassa tasoluokittelupelissään voiton Luxemburgin pelaajasta.

– Mulla oli vähän vaikea uskoa siihen, että mä voitin. Oli erittäin mukavaa, että pääsin heti ekassa pelissä siihen haluun kiinni, ja haluan jatkaa uudestaan yritystäni, Tommi Tyynilä kommentoi.

Suomesta osallistuu Abu Dhabin ja Dubain Special Olympics -kesämaailmankisoihin 70 urheilijan joukkue, Sisujengi. Suomalaisurheilijoita on mukana 14 lajissa: purjehduksessa, melonnassa, beach volleyssa, koripallossa, rytmisessä voimistelussa, judossa, jalkapallossa, tenniksessä, keilailussa, ratsastuksessa, golfissa, triathlonissa, yleisurheilussa ja uinnissa.

Tasoluokittelut jatkuvat vielä keskiviikkona 13.3. Maailmankisojen avajaisia vietetään Abu Dhabin Zayed Sports City Stadiumilla torstaina 14.3. muun muassa Avril Lavignen ja Despacito-hitistä tunnetun Luis Fonsin tahdittamana. Varsinaiset kilpailut käynnistyvät perjantaina 15.3.

Suomen joukkueen kokoonpano löytyy TÄÄLTÄ ja suomalaisten kisa-aikataulu TÄÄLTÄ.

Huom! Tasoluokittelujen tuloksia ei julkaista.