Jyväskylän Junior Games: räppäävä proffa ja liikunnan ilosta hehkuvia lapsia

Junior Games -syyskisojen henki tiivistyy erään nuoren osallistujan lausumiin sanoihin: ”Ei ainakaan ehdi tulla tylsää". Jyväskylän Hipposhallissa kisailtiin 27. marraskuuta 2013 yleisurheilun kolmiottelussa, sukkulaviestissä ja sokkopingiksessä. Päivä oli tiivis ja täynnä iloista liikettä.

Kolmiottelun lajeja on kymmenen erilaista, ja osallistujat voivat halutessaan osallistua niihin kaikkiin, vaikka kilpasarjoissa vain määrätyt lajit tulevat mukaan kolmiottelun tulokseen. Kun Junior Games -kisoissa oli lisäksi tarjolla erilaista oheisohjelmaa temppuradasta kanalinkoon, ei tekemisen puute päässyt päivän aikana yllättämään.

– Parasta täällä on kilpaa kelaaminen, mutta myös pallonheitto ja Angy Birds (kanalinko) olivat hauskoja. Vaikkei tuo ole kyllä mikään oikea Angry Birds, totesi 10-vuotias Jere Tölli osoittaen vieressä vinkuvaa kanaparkaa.

Jyväskyläläistä Huhtarinteen koulua käyvä Tölli on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut Junior Games -kilpailija. Omien sanojensa mukaan hän on osallistunut kisoihin ”melkein kymmenen, mutta ainakin kolme kertaa”. Jeren äidin mukaan jälkimmäinen luku on hyvin lähellä totuutta.

Halutessaan Jere voi hyvinkin yltää kymmeneen osallistumiskertaan, sillä vanhimmat Junior Games -osallistujat ovat 18-vuotiaita.

Vuoden 2013 Junior Games -syyskisoihin osallistui n. 350 vammaista ja erityistä tukea tarvitsevaa lasta ja nuorta ympäri Suomea. Urheilujuhlan tuntua kisoihin toi entisestään paikalla ollut tv-kuvausryhmä.

Hipposhallissa oli myös kansainvälisiä vieraita, kun Karelia ENPI CBC -projektin venäläiset yhteistyökumppanit saapuivat tutustumaan Junior Games -kisoihin. Projektin tavoitteena on edistää lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia rajan molemmin puolin sekä Karjalan tasavallassa Venäjällä että Itä-Suomessa. Erityisliikunta on projektissa vahvasti esillä ja VAU on yksi projektin kumppaneista.

Vierailijat Karjalan tasavallan pedagogisesta instituutista ja Petroskoin valtion yliopiston liikunnan laitokselta olivat erittäin vaikuttuneita näkemästään ja kokemastaan.

– Erityisesti he nostivat esille sen, miten hienoa oli nähdä kisoja toteuttamassa olleiden Jyväskylän seudun eri oppilaitosten opiskelijoiden ilo ja innostus heidän toimiessaan lasten kanssa, sanoi vieraita emännöinyt VAU:n tutkimuspäällikkö Aija Saari.

Vaikka kisailevat lapset ja nuoret olivat Junior Games -kisojen ehdottomia tähtiä, oli kisojen avajaispuheen pitänyt Jyväskylän yliopiston erityisliikunnan professori Pauli Rintala varastaa show’n. Rintala ei nimittäin niinkään pitänyt avajaispuhetta, vaan räppäsi sen.