Ilmianna Hyvä tyyppi vammaisurheilun ja -liikunnan kentältä!

Hyvä tyyppi -t-paita

Liikunnan kentällä toimii paljon vapaaehtoisia, joita ilman monet tapahtumat jäisivät toteutumatta. Vapaaehtoisena toimii hyvin erilaisia ihmisiä. Kuka mistäkin lähtökohdista ja kiinnostuksestaan.

Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan liikunnan ja urheilun alueella vapaaehtoistyötä tekee noin viidennes väestöstä, eli noin 850 000 ihmistä. Keskimäärin vapaaehtoistyötä tehdään 7,3 tuntia kuukaudessa. Vapaaehtoistyötunnit yhteenlaskettuna vapaaehtoistyön taloudellinen arvo on arviolta 0,9­–1,5 miljardia euroa. Vapaaehtoistyöhön osallistuminen on yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa, mikä on tyypillistä juuri liikunnan ja urheilun alalla.

Yleisin vapaaehtoistyön muoto on talkootyö, mutta nuorilla painottuvat erityisesti valmennus- ja ohjaustehtävät. Urheiluseuran tai muun liikuntajärjestön jäsenenä puolestaan on 23 prosenttia väestöstä, eli noin 960 000 15–74-vuotiasta. (Lähde: KIHUn sivujen uutinen)

Vapaaehtoistyön arvo on mittaamaton, vaikka tutkimuksessa summat mainittiinkin. Monelle vapaaehtoistyö on harrastus. Tapaa erilaisia ihmisiä ja oppii uusia asioita. Varsinkin, jos tekee vapaaehtoistöitä eri paikoissa. VAU:n vapaaehtoiseksi ilmoittautuneita on lähes sata. Jäsenyhdistyksiä ja -seuroja ei olisi ilman vapaaehtoistyötä.

Hyvä tyyppi -t-paitoja

VAU kiittää kaikkia liikunnan ja urheilun parissa toimivia vapaaehtoisia heidän tekemästään merkittävästä työstä. Tiedätkö Sinä palkinnon arvoisen vapaaehtoisen? Hyvän tyypin, joka omalla olemuksellaan ja toiminnallaan on tuonut panoksensa liikunnan kentälle. Tiedätkö siis tuomarin, ohjaajan, valmentajan, avustajan, liikuntavastaavan, liikuntatoimikunnan, luokittelijan, kouluttajan, toimitsijan tms.? Ilmianna meille Hyvä tyyppi! Hyvät tyypit palkitaan Hyvä tyyppi -t-paidalla ja diplomilla.

Ilmiantoja otetaan vastaan 30.11.2019 asti. Ilmiannosta tulee selvitä henkilön nimi, sähköposti ja puhelinnumero, missä seurassa tai yhdistyksessä toimii ja pieni perustelu ilmiannetun tekemästä vapaaehtoistyöstä. Ilmiannot sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Ilmianna henkilö/henkilöitä vammaisurheilun ja -liikunnan, soveltavan-/ erityisliikunnan kentältä. Oletko sinä ilmiantaja, joka arvostat toisen tekemää vapaaehtoistyötä ja haluat hänen saavan siitä pienen huomionosoituksen? Useampaakin henkilöä voi ehdottaa Hyväksi tyypiksi. Toimi siis heti, ettei unohdu ja laita sähköpostia.

Ilmianna Hyvä tyyppi!