Miesten maalipallomaajoukkueella selkä seinää vasten paralympiakarsintaturnauksessa

Miika Honkanen

Suomen miesten maalipallomaajoukkue pelasi 4–4-tasapelin Kiinaa vastaan ja säilytti yhä mahdollisuudet yltää puolivälieriin Yhdysvaltain Fort Waynessa pelattavassa paralympiakarsintaturnauksessa. Kahdella voitolla turnauksen aloittaneelle naisten maajoukkueelle puolestaan tuli ensimmäinen tappio, kun Kreikka oli parempi 3–0-lukemin.

– Kreikan puolustus oli todella kova, eivätkä meidän hyökkäystehomme tänään riittäneet, totesi naisten maajoukkueen päävalmentaja Petri Posio.

Naisten joukkueen tilanne turnauksen Y-lohkossa on tappiosta huolimatta kohtuullisen hyvä, joskin kahdesta viimeisestä ottelusta olisi hyvä saavuttaa vielä ainakin yksi voitto, jotta puolivälieräpaikka varmuudella aukeaa. Perjantaina Suomen naiset kohtaavat kaikki pelinsä voittaneen järjestäjämaa Yhdysvallat.

Miesten joukkue paransi peliään ja ennen kaikkea puolustustaan merkittävästi kaksi tappiota tuottaneen keskiviikon jälkeen. Ehsan Zoveidavi, Miika Honkanen ja Erkki Miinala pitivät hyökkäysvoimaisen Kiinan neljässä maalissa, jolloin Miinalan kolme ja Zoveidavin yksi maali riittivät tasapelipisteeseen.

– Tasapeli hyvällä pelillä kovaa joukkuetta vastaan. Voi olla tyytyväinen, sanoi miesten maajoukkueen päävalmentaja Jarkko Pokkinen.

Suomen miehet kohtaavat perjantain ja lauantain välisenä yönä Ukrainan ja lauantaina vielä Espanjan. Kaksi voittoa on vähimmäisvaatimus puolivälieräpaikan saavuttamiseen, ja sekin vaatii sopivia tuloksia edellä olevilta joukkueilta.

MAALIPALLON PARALYMPIAKARSINTATURNAUS, FORT WAYNE, USA 28.6.–10.7.2019, 3. PELIPÄIVÄN TULOKSIA

MIEHET

Lohko B

  • Espanja–Ukraina 5–11
  • Etelä-Korea–Puola 15–8
  • Suomi–Kiina 4–4
    • Suomen maalit: Erkki Miinala 3, Ehsan Zoveidavi

B-lohkon tilanne

  1. Ukraina 3 3 0 0 28–15 9
  2. Etelä-Korea 4 3 0 1 38–30 9
  3. Kiina 3 2 1 0 28–9 7
  4. USA 3 2 0 1 31–17 6
  5. Suomi 4 1 1 2 32–34 4
  6. Espanja 3 0 0 3 9–28 0
  7. Puola 4 0 0 4 25–58 0

Suomen seuraavat ottelut

  • La 6.7. klo 00.45 Suomi–Ukraina
  • La 6.7. klo 21.00 Suomi–Espanja

NAISET

Lohko Y

  • Ukraina–USA 4–7
  • Suomi–Kreikka 0–3
  • Kanada–Tanska 6–4

Y-lohkon tilanne

  1. USA 3 3 0 0 23–9 9
  2. Suomi 3 2 0 1 13–13 6
  3. Kreikka 3 1 1 1 8–11 4
  4. Ukraina 3 1 0 2 17–15 3
  5. Kanada 3 1 0 2 13–20 3
  6. Tanska 3 0 1 2 10–16 1

Suomen seuraavat ottelut

  • Pe 5.7. klo 22.15 Suomi–USA
  • La 6.7. klo 16.00 Suomi–Tanska

NAISTEN JOUKKUE

Pelaajat

  • Miina Grönroos, Riihimäki
  • Susanna Halme, Espoo
  • Iida Kauppila, Espoo
  • Raisa Kuusela, Rovaniemi
  • Krista Leppänen, Tampere

Valmennus

  • Petri Posio
  • Arttu Mäkinen
  • Maarit Lehto

MIESTEN JOUKKUE

Pelaajat

  • Ville Montonen, Espoo
  • Erkki Miinala, Espoo
  • Ehsan Zoveidavi, Espoo
  • Eetu Eronen, Espoo
  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Joni Ylönen, Espoo

Valmennus

  • Jarkko Pokkinen
  • Toni Kneip
  • Oskari Nyström

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen asiantuntija

  • Heikki Juvonen

Joukkueenjohtaja

  • Timo Pelkonen