Siipirikot taipui Irlannille CP-jalkapallon MM-avauksessa

Janne Helander

Suomi hävisi avausottelunsa CP-jalkapallon MM-kilpailuissa Irlannille maalein 0–10 (0–3). Maailmantilastossa kuudentena majaileva Irlanti oli ottelussa melkoisesti edellä 20:ntena rankingissa majailevaa Suomea, joten maalivahti Janne Helander sai hikoilla toden teolla maanantai-illan lämmössä.

Siipirikot-lempinimellä kulkeva Suomen joukkue on Espanjan Sevillassa pelattavassa turnauksessa samassa alkulohkossa Irlannin, Yhdysvaltojen ja Iranin kanssa. Suomen ottelut jatkuvat keskiviikkoaamupäivänä Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvallat on maailmantilaston neljäs.

CP-jalkapalloa pelataan 7-vs-7-pelimuodossa, eli kentällä on samanaikaisesti kuusi kenttäpelaajaa ja maalivahti. Pelaajilla on joko CP-vamma tai esimerkiksi myöhemmällä iällä saatu aivovaurio tai halvaus. Laji oli paralympialaisten ohjelmassa vielä Riossa 2016, mutta putosi sen jälkeen ainakin väliaikaisesti pois.

CP-JALKAPALLON MM-KILPAILUT, SEVILLA, ESPANJA 6.–19.7.2019

Lohko B

  • Irlanti–Suomi 10–0 (3–0)

Lohkon tilanne

  1. Irlanti 1 1 0 0 10–0 3
  2. Iran 0 0 0 0 0–0 0
  3. Yhdysvallat 0 0 0 0–0 0
  4. Suomi 1 0 0 1 0–10 0

SUOMEN JOUKKUE

Pelaajat

  • Aleksi Asikainen, FC Kontu, Helsinki
  • Timo Halmesmäki, NuPS, Vihti
  • Janne Helander, Musan Salama, Pori
  • Antti Hovi, Lohjan Pallo, Lohja
  • Mikael Jukarainen, HJK Blue Stars, Espoo
  • Ville Kuronen, SC Veijarit, Helsinki
  • Simo Mykkänen, HJK Blue Stars, Helsinki
  • Juho Ovaska, TPS, Naantali
  • Heikki Rantala, NuPS, Vihti
  • Johannes Siikonen (C), PK-35 Äijät, Helsinki
  • Bulcsu Szekely, HJK Blue Stars, Helsinki
  • Nico Savolainen, GBK, Kokkola

Valmennus

  • Ville Sallinen, päävalmentaja
  • Juho Visuri, maalivahtivalmentaja
  • Veli-Matti Varila, huoltaja
  • Jere Varila, huoltaja
  • Kim Karlsson, joukkueenjohtaja

ALKULOHKOT

  • Lohko A: Brasilia, Englanti, Japani, Saksa
  • Lohko B: Yhdysvallat, Irlanti, Iran, Suomi
  • Lohko C: Ukraina, Argentiina, Australia, Espanja
  • Lohko D: Hollanti, Venäjä, Kanada, Thaimaa

OTTELUOHJELMA (AJAT SUOMEN AIKAA)

Keskiviikko 10.7.

  • 10.00: Suomi–Yhdysvallat

Perjantai 12.7.

  • 20.00: Iran–Suomi

Lauantai 13.7.

  • 10.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: C3–D4
  • 12.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: D3–C4
  • 20.00 Puolivälierä: C1–D2
  • 22.00 Puolivälierä: D1–C2

Sunnuntai 14.7.

  • 10.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: A3–B4
  • 12.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: B3–A4
  • 20.00 Puolivälierä: A1–B2
  • 22.00 Puolivälierä: B1–A2

Tiistai 16.7.

  • 10.00 Sijoitusottelu, sijat 13–16: C3/D4–A3/B4
  • 10.10 Sijoitusottelu, sijat 13–16: D3/C4–B3/A4
  • 12.00 Sijoitusottelu, sijat 9–12: C3/D4–A3/B4
  • 12.10 Sijoitusottelu, sijat 9–12: D3/C4–B3/A4
  • 20.00 Sijoitusottelu, sijat 5–8: C1/D2–A1/B2
  • 20.10 Sijoitusottelu, sijat 5–8: D1/C2–B1/A2
  • 22.00 Välierä: C1/D2–A1/B2
  • 22.10 Välierä: D1/C2–B1/A2

Torstai 18.7.

  • 12.00 Sijoitusottelu, sijat 15–16
  • 12.10 Sijoitusottelu, sijat 13–14
  • 20.00 Sijoitusottelu, sijat 11–12
  • 20.10 Sijoitusottelu, sijat 9–10

Perjantai 19.7.

  • 12.00 Sijoitusottelu, sijat 7–8
  • 12.10 Sijoitusottelu, sijat 5–6
  • 20.00 Pronssiottelu
  • 22.00 Loppuottelu

Kisasivuthttps://sevillaworldcup2019.com/en/

Irlanti–Suomi -ottelun Youtube-tallenne