Pohjoismaat puhaltavat yhteen hiileen Special Olympics -toiminnan kehittämisessä

Maailmanlaajuisen Special Olympics -toiminnan parissa liikkuu ja urheilee noin 4,3 miljoonaa kehitysvammaista henkilöä. Tammikuussa suomalaiset urheilijat osallistuivat Special Olympics Talvimaailmankisoihin Etelä-Koreassa ja samoissa Talvimaailmankisoissa olivat mukana myös kaikki muut pohjoismaat.

Pohjoismaiden Special Olympics -toiminnan kansalliset johtajat kokoontuivat huhtikuussa Islantiin ratkomaan yhteisiä haasteita. Miten saada lisää ihmisiä liikkeelle, miten kehittää varainhankintaa, millaisia verkostoja toiminnan kehittämiseksi tarvitaan?

Vammaisurheilujärjestöjen yhteinen pohjoismainen järjestö NordHif esitti vuonna 2012 kokouksessaan oman SO Nordic -työryhmän perustamista kehitysvammaisten urheilun ja liikunnan kehittämiseksi pohjoismaissa. SOEE:n johtaja Marian Murphy otti esityksen ilolla vastaan ja osallistui myös Islannissa pidettyyn seminaariin. Eurooppalaisen järjestön tuki pohjoismaiselle toiminnalle on tärkeää, sillä SOEE toimii erilaisten projektien rahoittajana ja tukijana.

- Pohjoismaista yhteistyötä jatketaan vuosittaisissa työseminaareissa ja urheilukentillä. Norjalaiset ovat myös lupautuneet järjestämään pohjoismaiset mestaruuskilpailut seurajoukkueille vuonna 2014, kertoo työseminaariin osallistunut Special Olympics Finland -toiminnan National Director Riikka Juntunen.