Riikka Juntunen valittiin VAU:n toiminnanjohtajaksi

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n hallitus on nimittänyt LitM. Riikka Juntusen, 36, järjestön uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.9.2010. Juntunen siirtyy VAU:hun Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n Kaikille avoin -ohjelman projektipäällikön tehtävästä. Hän on aikaisemmin työskennellyt muun muassa soveltavan liikunnan lehtorina Rovaniemen ammattikorkeakoulussa.

- Juntunen tuntee vammaisurheilukentän hyvin ja hänellä on pitkä kokemus erilaisista työtehtävistä vammaisurheilukentällä. Uskon, että hänen on hyvä jatkaa Pertti Pousin aloittamaa työtä, kertoo VAU:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Hätinen.

VAU:n nykyinen toiminnanjohtaja Pertti Pousi jää eläkkeelle vuoden 2010 jälkeen.