Suomi kohtaa Italian, Saksan ja Espanjan SPT-salibandyn EM-kisojen alkulohkossa

Alkulohkot

Suomi saa vastaansa Italian, Saksan ja Espanjan sähköpyörätuolisalibandyn Euroopan mestaruuskilpailuissa, jotka pelataan 1.–8. kesäkuuta 2020 Lahden Liikuntakeskus Pajulahdessa. Kisojen lohkot arvottiin lauantaina Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa Apuväline 2019 -messujen ja Liikuntamaan yhteydessä.

EM-kilpailuissa pelaa kahdeksan joukkuetta, jotka jaettiin arvonnassa kahteen neljän joukkueen alkulohkoon. Puhtaasti maailmanrankingia katsomalla Suomen B-lohko vaikuttaa suotuisalta, sillä A-lohkoon arvottiin rankingin kolme parasta joukkuetta Tanska, Hollanti ja Sveitsi. A-lohkon neljäs joukkue on maailmanrankingissa kuudentena oleva Belgia.

Suomen lohkon ennakkosuosikki Italia, vaikka onkin maailmanrankingissa vasta viides, on hallitseva maailmanmestari vuodelta 2018 ja edellisten EM-kilpailujen hopeamitalisti. Suomi on rankingissa seitsemäs, Saksa neljäs ja karsintaturnauksen kautta EM-kilpailuihin yltänyt Espanja kahdeksas.

– Pidän lohkostamme paljon. Italia on hallitseva MM-kultamitalisti ja heillä on todella hyvä joukkue, mutta heillä on ollut jonkin verran muutoksia, uusi valmentaja ja uusia pelaajia. Saksa on aina kova ja Espanjallakin on hyviä pelaajia joukkueessaan. Tulee olemaan hauskaa pelata heitä vastaan, kommentoi Suomen maalivahti Atso Ahonen tuoreeltaan arvontatulosta.

Suomi on voittanut kolme mitalia sähköpyörätuolisalibandyn arvokilpailuissa: pronssia MM-kilpailuista 2010 ja 2014 sekä pronssia EM-kilpailuista 2012. Viime EM-kilpailuissa 2016 Suomi jäi seitsemänneksi, eikä saanut paikkaa vuoden 2018 MM-kilpailuihin.

Pajulahden kisat ovat kolmannet sähköpyörätuolisalibandyn arvokilpailut Suomessa. Historian ensimmäiset MM-kilpailut järjestettiin Helsingissä 2004. Pajulahti isännöi EM-kilpailuja vuonna 2012.

Lauantain lohkoarvonnan jälkeen pelattiin Apuväline 2019 -messujen ohjelma-areenalla sähköpyörätuolisalibandyn näytösottelu, jossa sähköpyörätuolisalibandyn maajoukkuepelaajat Atso Ahonen, Anni Kyröläinen, Jesse Mursu ja Samuel Ojala kohtasivat Nokian KrP:n miesten salibandyliigajoukkueen pelaajista koostuvan joukkueen. Sähköpyörätuolisalibandynpelaajat voittivat ottelun 13–4-lukemin, mutta KrP:n Morics Krumins, Joonatan Kovanen, Mikko Immonen, Anton Roth ja Elmo Luoto esiintyivät edukseen. Roth sai kunnian sivaltaa Nokian KrP:n seurahistorian ensimmäisen sähköpyörätuolisalibandymaalin.

Sähköpyörätuolisalibandyn EM-kilpailut, Liikuntakeskus Pajulahti 1.–8.6.2020

Alkulohkot

  • Lohko A: Hollanti, Belgia, Tanska, Sveitsi
  • Lohko B: Italia, Espanja, Saksa, Suomi

EM-kilpailujen pelipäivät tulevat olemaan 3.–7.6. Ottelut pelataan Pajulahti-hallissa. Kaikki turnauksen 20 ottelua on katsottavissa netti-tv -lähetyksinä.