Startti-stipendeistä 15 000 euron potti 30 hakijalle kevään stipendihaussa

Samba Tropical

VAU:n ja Tukilinja-lehden Startti-stipendejä jaettiin kevään 2018 haussa 15 000 euron edestä yhteensä 30 hakijalle. Startti-stipendijärjestelmän avulla tuetaan taloudellisesti niin yksittäisten harrastajien kuin yhdistysten ja seurojen vammaisurheilu- ja -liikuntatoiminnan alkuvaihetta.

Yksilöhakijoina Startti-stipendiä voivat hakea omassa urheilulajissaan alkutaipaleella olevat mutta harrastuksessaan tavoitteelliset vammaiset ja erityistä tukea tarvitsevat liikunnan harrastajat ja urheilijat iästä riippumatta. Yksilöhakija voi saada maksimissaan 500 euron stipendin.

Hakijoina voivat olla myös sellaiset seurat ja yhdistykset, joissa järjestetään vammaisurheilu- tai -liikuntatoimintaa tai joissa suunnitellaan toiminnan aloittamista. Yhteisöhakija voi saada maksimissaan 1 000 euron stipendin.

Etusijalla stipendin saajina ovat harrastajat, yhdistykset ja seurat, joilta puuttuvat riittävät resurssit harrastuksen aloituskuluihin. Stipendejä ei ole tarkoitettu kansainvälisen tason huippu-urheilun kulujen kattamiseen eikä seuratoiminnan jatkuviin rakenteellisiin kuluihin, kuten ohjaajan palkkioihin tai tilavuokriin.

Startti-stipendihaku on kahdesti vuodessa, huhtikuun loppuun ja lokakuun loppuun mennessä. EU:n uuden tietosuoja-asetuksen astuttua voimaan täytyy Startti-stipendin hakuprosessia uudistaa vastaamaan uusia velvoitteita. Uusittu hakulomake avataan syyskuun alkuun mennessä.

Lisätiedot Startti-stipendistä ja hakulomake löytyvät TÄÄLTÄ.

Kevään 2018 haussa Startti-stipendin saaneet

Yksilöhakijat

J. Kollin, Pornainen

  • Stipendi lasketteluvälineiden ja -varusteiden hankintaan sekä harrastuksen aloittamiseen liittyviin kustannuksiin 10-vuotiaalle näkövammaiselle koululaiselle, joka on lajikokeilun myötä innostunut lajista.

S. Javanainen, Tampere

  • Ratsastukseen tarvittavia varusteita henkilölle, joka on aiemmin harrastanut ratsastusta ja nyt aloittanut vammaisratsastuksen.

J. Malkamäki, Tervajoki

  • Keilaukseen tarvittavia välineitä ja varusteita henkilölle, joka on tutustunut keilaukseen ja löytänyt siitä itselleen soveltuvan liikuntaharrastuksen.

K. Rukko, Espoo

  • Kypäräpuhelimet sekä muita laskettelussa tarvittavia välineitä 9-vuotiaalle näkövammaiselle koululaiselle, joka on innostunut laskettelusta.

K. Kaski, Oulainen

  • Hiihto- ja juoksuharrastuksessa tarvittavia välineitä 8-vuotiaalle näkövammaiselle koululaiselle, joka on innokas liikkuja ja joka osallistuu juoksu- ja hiihtokilpailuihin. 

S. Vaari, Iittala

  • Salibandymaalivahdin henkilökohtaiset varusteet 9-vuotiaalle koululaiselle, joka pelaa salibandyjoukkueessa maalivahtina.

J. Linnavuori, Kaarina

  • Heittolajien ja kestävyysjuoksun varusteita näkövammaiselle henkilölle, joka on aloittanut paikallisessa yleisurheiluseurassa kilpaurheilun.

O. Sannelvuo, Helsinki

  • Lumilautailuvarusteita 10-vuotiaalle koululaiselle, joka on viime talvena osallistunut Kaikki Snoukkaa -projektiin ja aloittanut sen jälkeen lumilautailun.

E. Junnilainen, Lohtaja

  • Maastopyörä aktiiviselle liikkujalle, joka käy säännöllisesti kuntosalilla ja valmentaa nuorten jalkapallojoukkuetta. Toimintakyvyn rajoitteiden vuoksi haasteena on ollut löytää sopiva aerobisen harjoittelun muoto tukemaan kuntosaliharjoittelua.

S. Jokinen, Turku

  • Stipendi liikunnalliset harrastukset mahdollistavan aktiivipyörätuolin hankintaan 17-vuotiaalle nuorelle, joka suunnittelee aloittavansa pyörätuolitanssin.

A. Karmouh, Palokka

  • Stipendi jääkiekkokelkan hankintaan 22-vuotiaalle nuorelle, joka on innostunut lajin harrastamisesta.  

T. Jauhiainen, Helsinki

  • Stipendi keilailuharrastuksessa tarvittaviin välineisiin ja leirimaksuihin 23-vuotiaalle nuorelle, joka on aloittanut keilailun.

M. Zalit, Äijälä

  • Stipendi uintiharrastuksen kuluihin henkilölle, joka on aiemmin harrastanut uintia ja nyt aloittanut vammaisuinnin.

L. Kurki, Muurame

  • Kelaushanskat 14-vuotiaalle nuorelle, joka harrastaa kelkkajääkiekkoa ja on aloittanut myös ratakelauksen.

M. Ala-Lahti, Seinäjoki

  • Stipendi yksilölliseen ohjaukseen ja muihin tanssiharrastuksen kuluihin henkilölle, joka on aloittanut aktiivisen kilpatanssiharrastuksen viime vuonna.

K. Ylijoki, Lasikangas

  • Stipendi yksityistuntien kuluihin pyörätuolitanssin aloittaneelle henkilölle, jolle ryhmätunneille osallistuminen on haastavaa.

P. Laaksonen, Kumpumäki

  • Hiihtovälineitä ja -varusteita aiemmin hiihtoa harrastaneelle henkilölle, joka on aloittanut tavoitteellisen harrastamisen paramaastohiihdossa ja menestynyt lajin SM-kilpailuissa.

Yhteisöhakijat

Samba Tropical ry, Seinäjoki

  • Stipendi esiintymisasujen hankintaan soveltavan samban lapsi- ja nuorisoryhmälle, joka harjoittelee aktiivisesti ja käy esiintymässä erilaisissa tilaisuuksissa.

Uudenmaan CP-yhdistys ry, Espoo

  • Stipendi ratsastuskokeilun kustannuksiin 60 vuotta täyttävälle järjestölle, jonka tavoitteena on saada jäsenistöä aktivoitua huolehtimaan omasta terveydestään mm. ravinnon ja liikunnan keinoin.

DuvTeatern rf, Helsinki

  • Stipendi soveltavan joogan kurssin kustannuksiin ruotsinkieliselle kehitysvammaisten näyttelijöiden teatteriryhmälle, jonka hyvinvointia liikuntaharrastus tukee.

Kyrösjärven seudun näkövammaiset ry, Kyröskoski

  • Paikallinen näkövammaisyhdistys on aloittanut vesijumpparyhmän aktivoidakseen jäsenistöään liikkumaan. Stipendi käytetään harrastuksen aloituskustannuksiin.

Lahden Seudun Invalidit ry, Lahti

  • Liikuntavälineitä ja -varusteita yhdistykselle, joka haluaa kehittää yhdistyksen kesäkodin tarjoamia liikuntamahdollisuuksia ja aloittaa uusia liikuntaryhmiä.

Suomen Albinismiyhdistys ry, Lempäälä

  • Valtakunnallinen potilasyhdistys pyrkii toteuttamaan kaksipäiväisten vertaistapaamisten yhteydessä eri liikuntamuotojen kokeilua rohkaistakseen jäsenistöä liikkumaan enemmän. Stipendi käytetään lajikokeilujen kustannuksiin.

MLL, Tyrnävän yhdistys ry, Tyrnävä

  • Liikuntavälineitä paikallisyhdistykselle, joka aloittaa matalan kynnyksen liikuntakerhon perheille, joihin kuuluu tukea tarvitseva lapsi tai nuori.

TaTU Tampere ry, Tampere

  • Uinnin erityisvälineitä ja -varusteita kilpauintiseuralle, joka on käynnistämässä erityisuimakoulutoimintaa.

Kymenlaakson munuais- ja maksayhdistys ry, Husula

  • Stipendi kävelysauvojen hankintaan sekä ohjaajan kuluihin yhdistykselle, joka aloittaa sauvakävelytoiminnan kahdella toiminta-alueensa paikkakunnalla.

Aisti Sport ry, Aisti Play, Vantaa

  • Liikuntavälineitä ja -varusteita maalipalloseuralle, joka on aloittamassa erityistä tukea tarvitseville lapsille suunnattua monipuolista liikuntakerhotoimintaa.

Vantaan Näkövammaiset ry, Vantaa

  • Tuolijumpassa tarvittavia välineitä näkövammaisten yhdistykselle, joka aloittaa tuolijumppatoiminnan tarjoamisen Uudenmaan alueen näkövammaisille.

Kiuruveden Invalidit ry, Kiuruvesi

  • Sisäcurling-välineet paikallisyhdistykselle, joka perustaa erilaisia sisäcurling-ryhmiä esimerkiksi lapsiperheille.

Kaakkois-Suomen Näkövammaiset ry, Kouvola

  • Stipendi veneiden ja kanoottien vuokrauskuluihin yhdistykselle, joka järjestää koskenlaskupäivän ja kesäliikuntaleirin. Yhdistys pyrkii tarjoamaan mielenkiintoista liikuntaa myös nuoremmille jäsenille.