Ihmelääke nimeltä liikunta

Uimari (kuva: Arttu Muukkonen)

Noin viisikymppinen nainen veti minut syrjään eräässä tilaisuudessa. Hän arveli jaksavansa paremmin, jos pääsisi eroon muutamasta lisäkilosta. Ravitsemusterapeutin avustuksella laadittu 800 kilokalorin päivädieetti toi vain kroonisen päänsäryn, mutta paino pysyi samana. Kaloreita ei voi enempää karsia, joten ainoa keino olisi lisätä energian kulutusta, siis liikkua enemmän. Hän halusi tietää, millaista liikuntaa suosittelisin.

Kutsun tässä naista Maijaksi. Hän käyttää liikkumisessaan sähköpyörätuolia. Maija kuuluu siihen vähintään noin 15 prosentin vähemmistöön, jolla on jokin liikkumisen tai toimimisen este tai rajoite. Rohkeimmissa arvioissa toimimisen este olisi jopa noin neljäosalla. Väen ikääntyessä toimintaesteisten määrä lisääntyy.

Toimintaesteiset ihmiset harrastavat yleiseen väestöön verrattuna vähemmän liikuntaa. Yleisesti väestöstä ulkoilua ja liikuntaa harrastaa kolme neljästä, mutta toimintarajoitteisista sitä harrastaa vain puolet. Vastaavasti kokonaan harrastamattomia on toimintaesteisten joukossa noin kolmasosa, mutta muusta väestöstä kymmenesosa. (Pyykkönen & Rikala 2018.) Tarkat tiedot suomalaisten toimintaesteisten (vammaisten) fyysisestä aktiivisuudesta puuttuvat. Aikuisia koskevissa väestötason tutkimuksissa ei ole selvitetty toimintakyvyn rajoitteiden yhteyttä liikunnan harrastamiseen tai fyysiseen aktiivisuuteen. Voi kuitenkin olettaa, että maassamme on vähintään noin puoli miljoonaa vammaista tai pitkäaikaissairasta henkilöä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet kokonaan syrjään liikunnan harrastuksista, tai joiden voi arvioida liikkuvan terveytensä kannalta liian vähän.

Liian vähäinen liikkuminen (liikunnan harrastaminen, fyysinen aktiivisuus) on ongelma. Huono fyysinen kunto altistaa monille elämäntapasairauksille, kuten sydän-, tuki- ja liikuntaelimistön ongelmille, diabetekselle, masennukselle ja ylipainolle. Yksilötason vaikutusten lisäksi tulevat yhteiskunnalliset vaikutukset. Liikkumattomuuden ja liian vähäisen fyysisen aktiivisuuden yhteiskunnalliset kustannukset ovat useita miljardeja euroja vuodessa, arvioivat UKK-instituutin tutkijat (Vasankari & Kolu 2018).

Vammaisuus (toimintakyvyn aleneminen) altistaa ylipainolle, ellei energian saantia olennaisesti vähennetä. Esimerkiksi alaraaja-amputoidun tai selkäydinvammaisen henkilön energian kulutus voi olla vammautumisen jälkeen jopa 25−50% pienempi kuin ennen vammautumista, mutta energian kulutukseen vaikuttavat myös muut seikat kuten sukupuoli, ikä ja kehon koostumus (Lagerström & Wahman 2014).

Perusterveelle ihmiselle pieni ylipaino ei sinällään ole ongelma. Mutta pienikin ylipaino rajoittaa itsenäistä selviämistä, etenkin jos henkilö käyttää liikkumisessaan apuvälineitä. Kädet ja etenkin olkapäät joutuvat koville siirryttäessä tuoliin, autoon tai vessanpytylle. Myös avustajalla on enemmän nosteltavaa.

Liikunta on yksi tehokkaimmista (ja miellyttävimmistä) keinoista edistää terveyttä ja ylläpitää toimintakykyä, toteaa professori Jussi Huttunen terveyskirjastossa (2018). Hän kuvaa liikuntaa täsmäaseeksi, jolla ehkäistään tai hoidetaan tiettyä oiretta tai sairautta, mutta ”ennen kaikkea se on yleislääke, jolla voidaan oikein annosteltuna vaikuttaa edullisesti lähes kaikkiin elimistön toimintoihin”.  

Tavoittaako liikuntavalistus erityisryhmät?

Parempaan kuntoon -oppaiden kannet

En usko, että toimintaesteisten henkilöiden liian vähäinen liikkuminen on kiinni liian vähäisestä tiedottamisesta. Liikuntavalistusta on runsaasti, myös erilaisille erityisryhmille suunnattuna. Ja uutta pukkaa. Esimerkiksi Parempaan kuntoon -oppaat julkaistiin 2018 vuoden lopussa kannustamaan aikuisia näkövammaisia, selkäydinvammaisia, cp-vammaisia ja amputoituja aikuisia liikkumaan ja kuntoilemaan. Huhtikuussa 2019 julkaistut fyysisen aktiivisuuden suositukset toimintaesteisille aikuisille täydentävät UKK-instituutin liikuntapiirakoita.  Ja esimerkiksi Soveltava liikunta SoveLi:n keväällä päivitetyssä tietopaketissa jäsenjärjestöjen koulutusmateriaaleista löytyy yli 130 opasta, lehtistä, videota tai linkkiä lisämateriaaliin. Tätä opasmäärää ei tuoteta huvikseen. Sille on tarve ja tilaus.

Mutta näkyykö toimintaesteisyys yleisessä terveydenedistämisessä? Tammikuussa 2019 Jyväskylän yliopistossa väitellyt Maria Rantala tutki suomalaista liikuntavalistusta sekä suomalaisten kuntoliikuntajärjestöjen organisoitumista ja toimintaa vuosien 1941–2010 välisenä aikana. Terveydenedistämisen kampajoissa liikkuja esitetään tavallisena ja sopusuhtaisena ihmisenä, joka reippailee yhdessä ystävien kanssa. Miehiä ja naisia esiintyy liikuntakampanjajulisteissa määrällisesti yhtä paljon, mutta liikuntarajoitteisia tai eri etnisten ryhmien edustajia näkyy kampanjamateriaaleissa vain harvoin, kritisoi Rantala väitöstiedotteessaan (2019).

Näkymättömyyden seurauksena voi olla, että toimintaesteiset eivät tunnista itseään liikkumisviestien kohderyhmäksi tai voivat kokea ”istu vähemmän, liiku enemmän” -suositukset ylimielisinä.

Yhdenvertaisuutta ei voi ulkoistaa erityistoimijoille. Erityisryhmille kohdennettu tieto ei välttämättä tavoita kaikkia. Ihminen ei ehkä osaa oikeita hakusanoja, halua kuulua kyseiseen kohderyhmään, ole kiinnostunut jäsenyydestä tai hänellä voi olla useita toimimisen rajoitteita samanaikaisesti. Siksi kohdennetun tiedon rinnalla tarvitaan myös yleisemmän tason liikuntavalistusta, jossa on huomioitu erilaisten vähemmistöjen tarpeet.

Valistuksen lisäksi toimintaesteiset ihmiset tarvitsevat neuvoja siitä, millaista liikuntaa tulisi harrastaa, kuinka paljon on sopivasti, missä voi esteettömästi liikkua ja minne on tervetullut. Osalle apu löytyy omasta järjestöstä, omalta fysioterapeutilta tai kunnan erityisliikunnanohjaajalta. Toiset löytävät liikuntapaikkansa esimerkiksi Löydä oma seura -palvelusta. Näissä on kuitenkin sama ongelma kuin edellä. Ihmiset ovat erilaisia yksilöllisine tarpeineen, joten tukitoimienkin pitäisi kohdentua yksilöllisesti. Ja harva haluaa mennä uuteen paikkaan yksin.

Lapsille ja nuorille suunnatussa Valtti-ohjelmassa on hyvällä onnistumisprosentilla toteutettu henkilökohtaista harrastukseen saattamista. Henkilökohtaisen liikuntaneuvonnan malleja terveytensä kannalta liian vähän liikkuville on testattu jo 150 kunnassa, kerrotaan KKI-ohjelman raportissa (Kivimäki, Turunen & Ansaharju 2018). Kunnista 75 on jo vakiinnuttanut liikuntaneuvonnan palveluketjun osaksi kunnan pysyvää toimintaa ja palvelutarjotinta. Kokemukset yli hallintokuntien ulottuvasta yhteistyöstä ovat lupaavia. En kuitenkaan löytänyt mainintoja henkilökohtaisen liikuntaneuvonnan kokeiluista vaikeammin vammaisilla ihmisillä, enkä tietoa siitä, onko yhteistyötä tehty kuntien sosiaalitoimen hallinnoimien vammaispalvelujen kanssa. 

Vammaispalveluista tuli esteiden ykkönen

Sähköpyörätuolinkäyttäjä ja avustaja (kuva: Tuukka Kiviranta)

Teijo Pyykkönen ja Saku Rikala (2018) selittävät vammaisten ihmisten muita vähäisempää liikunnan harrastusta haastavammalla elämäntilanteella, heikommalla taloudellisella tilanteella ja soveltuvan liikuntatarjonnan vähäisyydellä, tiedon puutteella, esteellisillä liikuntatiloilla ja hankalilla välimatkoilla. Lisäksi eroja saattavat selittää yksinäisyys, pelot ja harrastamisen hinta. Lisäsyitä voivat olla heikko koulutustaso, työ ja kiire, väsymys ja erityisesti ikäihmisten kohdalla terveydentila, turvattomuus, pelot ja tulevaisuuden tavoitteettomuus.

Vaikeavammaisilla ihmisillä estelistan ykköseksi pitäisi lisätä vammaispalvelut. Kokonaisuutena vammaispalvelut ovat varsin mutkikas juttu rauenneine lakiuudistuksineen. Vammaispalvelujen kokonaisuuteen soveltamisohjeineen voi tutustua THL:n ylläpitämässä Vammaispalvelujen käsikirjassa. Vammaispalvelut haetaan pääosin oman kunnan sosiaalitoimesta. Niiden piti mahdollistaa yhdenvertainen osallistuminen.

Käsittelen seuraavaksi kolmea liikunnan ja harrastamisen kannalta keskeistä vammaispalvelua: kuljetuspalveluita (liikkumisen tuki), harrastuksen apuvälineitä ja henkilökohtaista apua. Teoriassa riittää, että harrastaminen ja siihen tarvittava tuki perustellaan palvelusuunnitelmassa. Käytännössä tarvitsemiensa vammaispalveluiden saaminen tuntuu edellyttävän vaikeavammaisilta ihmisiltä vähintään maisteritason koulutusta, pitkää pinnaa ja rohkeutta valittaa, tarvittaessa lakimiehen avustuksella. Eikä tämä vielä riitä. Uusi liikennelaki toi taksiliikenteen kaaoksen, josta kärsivät eniten juuri ne, jotka eniten tarvitsevat kuljetuspalveluita.

Esimerkiksi Maija käyttää sähköpyörätuolia ja tarvitsee lähes kaikessa avustajaa ja siirtymisiin esteetöntä taksia. Ehdotin hänelle dieetin ohessa vähintään paria, kolmea uintikertaa viikossa matalalla syketasolla, jotta aineenvaihdunta tehostuisi. Mutta vaikka miten asiaa pohdimme, emme löytäneet tapaa sijoittaa useampaa uintikertaa normaalia päivätyötä tekevän Maijan arkeen, koska siirtymisiin, pukeutumisiin, peseytymisiin ja jopa vessassa käymisiin kuluu runsaasti aikaa. Avustajan työaika päättyy iltayhdeksältä. Avustajan rajalliset työtunnit ovat este, jos niillä pitää selvitä aamusta myöhäiseen iltaan. Avustajan sukupuoli on este, jos lähiuimahallissa ei ole esteetöntä ryhmäpukuhuonetta.

Maija on palkannut avustajansa työnantajamallilla. Muita tapoja ovat palveluseteli ja ostopalvelumalli. Useat työnantajamalliin päätyneet tuskailevat avustajien löytymisen vaikeutta ja jatkuvaa vaihtumista. Maijalla on onnea. Hän on löytänyt mainion avustajan, mutta avustajan palkkoihin myönnetyt tunnit eivät riitä harrastuksiin. Avustaja sattuu olemaan mies, mikä estää yleisiin pukeutumis- ja peseytymistiloihin pääsyn. Samalla harrastusvalikosta häviää se ainoa liikuntamuoto, jossa Maija pystyisi liikkumaan itsenäisesti, parantamaan kuntoaan, lisäämään energiankulutustaan, rentoutumaan ja ajan myötä ehkä laihtumaan.

Muita liikuntaa tukevia vammaispalveluja ovat kuljetuspalvelut ja harrastusvälineiden tuki. Esimerkiksi Maijan kaltainen vaikeavammainen henkilö saa yleensä 18 yhdensuuntaista vapaa-ajanmatkaa kuukaudessa, mikä ei riitä säännölliseen toimintakykyä ylläpitävään liikunnan harrastamiseen. Kuntien nihkeys tukea harrastamisen apuvälineitä voi olla se viimeinen ylipääsemätön este. Miten ihmeessä voi ylläpitää fyysistä toimintakykyään, jos ei pääse liikuntapaikalle, saa avustajaa tai liikkumiseen sopivaa apuvälinettä?

Monimutkaisiin ongelmiin ei ole olemassa helppoja vastauksia, mutta…

Olen silti varovaisen toiveikas, sillä eduskunnan käsittelemän liikuntapoliittisen selonteon (2018, 6) valossa näyttää, että edellä kuvaamani ongelma on ymmärretty. Selonteossa on esimerkiksi havaittu, että mitä enemmän ihmisellä on liikkumis- ja toimintarajoitteita, sitä enemmän merkitystä ihmisen liikkumiseen on eri hallinnonalojen ratkaisuilla. Lisäksi siinä todetaan, että nykyisten liikuntaa ja liikkumista tukevien palveluiden ulkopuolelle jäävät todennäköisesti ne, jotka hyötyisivät liikunnasta eniten, kuten vaikeavammaiset ja toimintakyvyltään heikkokuntoisimmat ikääntyneet. On havaittu, että suurimmat potentiaaliset säästöt sosiaali- ja terveyskuluissa löytyvät tämän ryhmän toimintakyvyn tukemisesta. Selonteon pohjalta Valtion liikuntaneuvosto esittää, että kaikkeen suunnitteluun ja päätöksentekoon yhteiskunnassa tulee liittää liikkumisvaikutusten arviointi.  

Maija on esimerkkitapaus ihmisestä, joka liikkuu liian vähän terveytensä kannalta. Hän kyllä tietää, että liikkua pitäisi ja on motivoitunut. Hän vain tarvitsee harrastamiseen kuljetuspalveluita, henkilökohtaista apua ja apuvälineitä. Uinnin esteeksi osoittautui avustajakysymys, mutta hyvällä tahdolla sekin on ratkaistavissa. Voisivatko siis henkilön halu liikkua ja harrastaa olla tulevaisuudessa puoltavia seikkoja, kun henkilön vammaispalvelujen tarvetta arvioidaan? Sen sijaan että vammaispalvelut estävät liikunnan harrastamista niiden saaminen voi toimia kannustimena harrastuksiin.

Juuri nyt liikunta-ihmelääke ei ole kaikkien ulottuvilla, koska kunnissa säästetään väärässä paikassa. Tämän päivän säästöt näkyvät huomisen korkeina terveydenhuolto- ja sosiaalikustannuksina. 

Lähteet

  • Huttunen J, 2018. Terveysliikunta – kuntoa, terveyttä ja elämänlaatua. Lääkärikirja Duodecim, 26.1.2018. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00934
  • Kivimäki S, Turunen M & Ansaharju A, 2018. Liikuntaneuvonnan onnistumisen edellytykset kunnissa -kyselyn tulokset. Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma, Likes.
  • Lagerström A & Wahman K, 2014. The Art of Healthy Living with Physical Impairments. Spinalis.
  • Pyykkönen T, & Rikala S, 2018. Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjänä. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2018:2.
  • Valtioneuvoston selonteko liikuntapolitiikasta, 2018. VLN. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/VNS_6+2018.pdf
  • Vasankari T, Kolu P, (toim.) 2018.  Liikkumattomuuden lasku kasvaa – vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja heikon fyysisen kunnon yhteiskunnalliset kustannukset. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 31, 2018.

NÄKÖALAPAIKALTA-BLOGI

Aija Saari on Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n tutkimuspäällikkö, jolla on takanaan yli neljännesvuosisata vammaisurheilun monitoiminaisena. Saari käsittelee kuukausittain julkaistavassa blogissaan "vähän kaikkea" vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan alalta: inkkupiirakasta hankkeisiin, esteettömyydestä luokitteluun, arviointia ja seurantaa sekä miten muualla asiat on tehty. S-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.